Lapsuuden muistoista voi kummuta isoja asioita myöhempään elämään. Pikkupoikana Juho Toivari oli kiinnostunut linnuista ja ruokki sekä seurasi kotipihan siivekkäitä.
– Teini-iässä ja aikuisuuden kynnyksellä se harrastus jäi vähemmälle. Luonnossa liikkumisesta olen tykännyt aina ja myöhemmin harrastin kalastusta ja metsästystä, hämeenlinnalainen kertoo.
Luontosuhde sai uuden käänteen vuonna 2019, kun Toivari päätti osallistua BirdLife Suomen Tunnista 100 lintulajia -haasteeseen.
– Lapsuusajat palautuivat mieleen ja haaste vei mukanaan. Sain 100 lajia kasaan jo keväällä ja vuoden loppuun mennessä niitä kertyi 150. Seuraavana vuonna luku oli jo 230, eli homma lähti niin sanotusti lapasesta.
Innostuksen jatkuessa harrastuksen pääpaino vaihtui bongaamisesta kuvaamiseen.
– Aloitin ihan nollavälineillä. Kokeneilta bongareilta saa lintutorneilla apua lajien tunnistamisessa ja ihan kohtalaisilla kiikareilla pääsee aika pitkälle, Toivari kannustaa.
– Itselleni tuli eteen miettimisen paikka, hommaanko kaukoputken vai hyvän kamerakaluston ja päätin satsata jälkimmäiseen. Kameran kantamisesta tuli tapa ja hyvä syy lähteä luontoon.
Varsinkin keväisin ja syksyisin Toivari lähtee kuvausreissuilleen monta kertaa viikossa. Usein hän lähtee vain kiertelemään valitsemassaan kohteessa, mutta joskus tähtäimessä on yksittäinen lintu.
Talvella valon vähäisyys rajoittaa kuvaamista, mutta aurinkoisena vapaapäivänä Toivari on silloinkin melko varmasti kameroineen matkassa.
– Kiehtovaa tässä harrastuksessa on se, että pitää oppia tuntemaan lintujen käytöstä. Sen kautta pääsee kokemaan yksittäisiä hienoja hetkiä, jotka tuovat merkitystä elämään.
Alkuun pääsee vain lähtemällä luontoon tai tarkkailemalla kotipihan ja puistojen lintuja. Lisää tietoa saa googlettelemalla lintutorneja ja paikallisia lintuyhdistyksiä.
Toivarin mukaan hyviä paikkoja Hämeenlinnassa ovat Aulanko ja Ahvenisto sekä Hattelmalanjärven ja Honkalanrannan lintutornit.
– Janakkalan Hakoisten pelloilla näkee petolintuja ja Hattulan Mervessä on muuttoaikaan paljon lajeja, hän neuvoo.
– Yksi paikka, mitä ihmiset eivät ehkä niin tiedä, on Sunny Car Centeriltä tyhjäksi jäänyt tontti Kirstulassa. Avoin kenttä vetää hyönteissyöjiä puoleensa ja ojista löytyy kahlaajia.
Pari vuotta sitten Toivari jakoi Instagramissa videon lintukuvausreissultaan Hattulasta. Julkaisusta kehkeytyi pienoinen someilmiö, josta tehtiin juttu Iltalehteen.
– Menin kuvaamaan lentokykyisiä tuulihaukan poikasia ja yksi oli lentää auton ikkunasta sisään, mutta kääntyi viime hetkellä. Sain otettua videon, kun se tepasteli auton katolla.
Saman vuonna Toivari onnistui ikuistamaan Viipurintien sillan alla kalastelleen saukon.
– Luontoa on onneksi vielä jäljellä keskeillä kaupunkiakin ja autonmelujen keskellä, hän sanoo.
– Kerran kävelin Hämeenlinnan vanhan hautausmaan puistossa ja kuulin outoa ääntä. Menin lähemmäksi ja pääsin tuijottelemaan viirupöllöä silmästä silmään.
Lintujen kuvaamisessa on oleellista lajien tunnistaminen ja tieto siitä, millaisista ympärístöistä niitä kannattaa etsiä.
– Sitä varten on olemassa sovelluksiakin, mutta en tykkää niitä käyttää. Haluan yrittää itse ja kokea siitä löytämisen iloa.
Mikä sitten saa kuvaajan eniten innostumaan ja tuntemaan onnistumisen tunteita?
– Harvinaiset lajit ja erikoiset tilanteet tietysti sytyttävät. Toisaalta näen myös valon ja varjon merkityksen suurena. Tietyssä tilanteessa ihan tavallinen naakkakin voi olla kiitollinen kuvauskohde.
Vaihtelevissa olosuhteissa kamerankäytön tekniikka saattaa nousta isoon rooliin.
– Olen kuvannut vasta muutaman vuoden, joten se taitaa olla heikoimpia puoliani, mutta tekemällä oppii, Toivari tuumaa.
Vaikka hän suunnitteleekin ensi kesälle ensimmäistä omaa näyttelyään, luontokuvaamisen hän haluaa pitää puhtaasti harrastuksena.
– Silloin tämä homma on enemmän energiaa antavaa kuin sitä vievää. Se on minulle tärkeää.