Kaikki viihtyvät posliininmaalausryhmän sallivassa ilmapiirissä.
Iloinen puheensorina täyttää Nina Silvennoisen kampaamon. Yrittäjä on ottanut vapaapäivän ja kutsunut harrastusryhmänsä yrityksen tiloihin.
Kyseessä on Vanajaveden opiston posliininmaalausryhmä, joka ei malta kesälläkään pysyä täysin poissa intohimoisen harrastuksensa kimpusta.
Joku voisi kuvitella, että posliinimaalarit ovat kultareunaisiin ruusukuppeihin mieltyneitä isoäitejä, jotka työskentelevät suut supussa. Mielikuva ei voisi olla kauempana tästä porukasta.
– Meillä heitetään herjaa ja nauretaan paljon. Ja jos tulee virhe, saattaa täällä lennellä ärräpäitäkin, Silvennoinen sanoo.
Ohjaaja Teija Kaivoluoto todistaa, että porukan yhteishenki on poikkeuksellisen hyvä.
– Kaikki tykkäävät samantyyppisistä aiheista, joten riitoja ei tule. Astioiden lisäksi tosi moni maalaa mielellään kaakelilevyille.
Silti jokaisella ryhmän maalarilla on täysin oma tyylinsä. Esimerkiksi Mervi Kaunto on innostunut kubistisista eläin- ja ihmishahmoista sekä erikoisen näköisistä ötököistä, kun taas Riitta Pohjavirta piirtää mielellään miniatyyrimaisemia.
– Minullakin kukkakausi on jäänyt jo ajat sitten taakse, Pohjavirta nauraa.
30 vuoden ajan posliininmaalausta harrastanut Irja Kokkonen on mieltynyt vaaleisiin väreihin. Hän maalaa vesiliukoisilla väreillä eri kerroksia ja polttaa ne kiinni posliiniin, kun lopputulos miellyttää silmää.
– Saman työn voi polttaa useaan kertaan, joten kerroksia voi lisätä vaikka kuinka paljon.
Vanhat mielikuvat pysyvät silti ihmeen tiukassa. Ne juontavat juurensa 1950–80-luvuille, jolloin harrastupiireissä oli tiukat säännöt ja ohjaustyyli.
– Tänä päivänä jokainen haluaa tehdä omannäköisiään töitä. Jos määräisin, mitä ja miten tehdään, opiskelijat häviäisivät, Kaivoluoto sanoo.
Toki edelleen kannattaa ensin opiskella perusasiat ennen kuin lähtee soveltamaan.
– On hyvä tietää, miten päin sivellin osuu parhaalla tavalla posliiniin. Mutta muuten voi harrastaa taiteellista vapautta, Kokkonen sanoo.
Nina Silvennoinen on joukon kuopus. Hän innostui posliininmaalauksesta vasta pari vuotta sitten.
– Äitini harrasti posliininmaalausta, ja hänen kuoltuaan meille jäi iso määrä tarvikkeita ja posliinia. Siitä se ajatus sitten lähti, hän sanoo.
Sen jälkeen Silvennoinen on taiteillut itselleen ja lähipiirilleen esimerkiksi erilaisia fiiliskuppeja.
– Vaikka olen porukan nuorin, en koe olevani eri-ikäinen kuin muut. Tässä porukassa on ihanaa myös se, että vaikka olen muihin verrattuna aloittelija, en ole kohdannut lainkaan arvostelua. Kaikki kannustavat ihanasti, hän sanoo.
Tänään hänellä on työn alla pieniä medaljonkeja. Silvennoinen maalaa niiden pinnan tasaiseksi ja raaputtaa sitten siihen erikoisterällä kauniita kuvioita.
– Tässä olisi melkein suurennuslasi tarpeen.
Miten kiireisellä yrittäjällä on aikaa keskellä päivää usean tunnin harrastukselle?
– Porhallan polkupyörällä Myllymäkeen kolmeksi tunniksi ja sitten takaisin. Parasta siinä on, ettei koko sinä aikana tule ajateltua mitään muuta: ei työ- eikä kotiasioita, Silvennoinen vakuuttaa.
Hämeenlinnalaisten posliininmaalausryhmä kokoontuu Vanajaveden opistolla Jaakonkadulla tiistaisin kello 10–13.
Juttua päivitetty 9.8. kello 15. 15. Korjattu sukunimi Kaunto.