Polkuauton perässä kulkeva vaunu tehtiin isoisän ja pojan yhteistyönä.
Hattulalainen August Inna on onnenpekka. Hänellä on isoisä, joka osaa tehdä haaveista totta.
– Viikkoa ennen 10-vuotissyntymäpäiväänsä August soitti ja kysyi, voisimmeko tehdä hänen polkuautoonsa liitettävän asuntovaunun. Menin hetkeksi hiljaiseksi. Mietin, että edessä on valtava projekti, kertoo Augustin isoisä, Iittalassa asuva Risto Inna.
Hän ei kuitenkaan sanonut suoralta kädeltä pojalle ”ei”, vaan kysyi tältä tarkempaa ideaa. August lähetti whatsappilla kuvia, millainen vaunu hänellä oli mielessä.
– Siitä se sitten lähti, ja minäkin innostuin, että mikäs ettei! Yritetään.
Innat lähtivät rautakauppakierrokselle etsiskelemään sopivaa alustaa vaunulle. Siihen tarkoituksen valikoitui lopulta tavallinen nokkakärry, jonka käsiosat katkaistiin pois rälläkällä.
– Siihen ruuvattiin pohjaksi kuuden millin vesivanerilevy. Seinät tehtiin samasta materiaalista. Tukirunko on sirkkelillä pienittyä puulistaa.
Hyvin Augustilla riitti kärsivällisyyttä.
Risto Inna
Kattomateriaaliksi Risto Inna löysi varastostaan kasvihuoneesta jäänyttä kennolevyä.
– Se on mahdottoman kevyttä. Tavoitteenahan oli tehdä vaunusta mahdollisimman kevyt, jotta sitä jaksaa polkea polkuauton perässä, hän kertoo.
Vaunua ei ole punnittu, mutta Innan arvion mukaan se painaa alle 20 kiloa.
Vaunu syntyi kesäkuussa isoisän ja pojan hyvän yhteistyön tuloksena.
– Teimme suuntaa antavat luonnokset, ja yhdessä sitä ollaan täällä meillä nakerreltu kasaan.
Heinäkuun alussa vaunu oli jo oven lukkoa vaille valmis. Jo sitä ennen August suunnitteli siellä yöpymistä.
– Juhannuksena Augustilla oli ystäväperhe kylässä, ja poika uhosi kovasti nukkuvansa vaunussa. Mutta kun muutkin nukkuivat sisällä, ei hänkään sitten lopulta viitsinyt, Risto Inna sanoo.
Hänen mukaansa tunteja ei laskettu, mutta niitä kului paljon. Pisimmillään päivät venyivät lähes normaalin työpäivän mittaisiksi.
– Ei se mikään yhden viikonlopun projekti ole, kun pitää koko ajan mittailla, sovitella, suunnitella ja maalailla. Hyvin Augustilla riitti kärsivällisyyttä ja virtaa ihan loppuun saakka, isoisä kehuu.
Pojan innokkuus lisäsi hänen motivaatiotaan.
– Parasta oli, että idea tuli häneltä ja hänellä oli kyky myös innostaa minut mukaan projektiin. Tässä oppii samalla kädentaitoja ja näkee, että itsekin voi tehdä asioita, eikä kaikkea tarvitse hankkia valmiina. Eihän tällaisia kaupoista edes saa, Risto Inna pohtii.
