Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uusi vetonaula kaupungille | Kantolassa avautuu heinäkuussa frisbeegolfareiden paratiisi

Hämeenlinnan Discaajat uskovat radan houkuttelevan väylilleen 500 pelaajaa päivässä.

Kun Kantolan tapahtumapuisto avattiin vuonna 2015, jo silloin heiteltiin ilmaan ajatusta frisbeegolfradan mahdollisuudesta.

Paikallinen seura oli hereillä.

– Olimme kaupunkiin yhteydessä jo siinä vaiheessa, mutta alusta asti ajateltiin, ettei mitään pientä rataa lähdetä tekemään. Oli selvää, että pelkkä tapahtuma-alue ei riitä täysimittaiselle radalle, Jukka Ruusila Hämeenlinnan Discaajista sanoo.

Yhdistyksen jäsenet alkoivat tutkia alueen mahdollisuuksia ja tekivät esityksen kaupungille, jonka eri tahot veivät asiaa eteenpäin.

Suunnitelmista päästiin vihdoin toteutukseen viime vuonna, kun Kantolan frisbeegolfrata voitti osallistuvan budjetin äänestyksen ja hanke sai 30 000 euroa kaupungilta.

Urban DiscGolfPark Kantolaksi nimetyn radan lähtöpaikka on tapahtumapuiston kummulla.

Sieltä lähdetään rantaa myötäillen Kymppitielle, jonka varrella on kolme väylää.

– Kymppitieltä suunnataan takaisin Touhutalon ja Kantolan keksin läheisyyteen, Discaajien puheenjohtaja Jouni Huusko kuvailee.

– Pisin väylä, 330 metriä heitetään tapahtumapuiston yli. Matka jatkuu siirtolapuutarhalle päin vanhalle kantojen kaatopaikalle, josta sitten palataan rantaa pitkin puiston kummulla olevalle viimeiselle reiälle.

Discaajien talkoolaiset ovat tehneet ison työn raivatessaan pajukkoa ja risukkoa väyliltä. Isoja puita ei hankkeen takia tarvinnut kaataa kuin muutama.

Kantolassa ei saa kaivaa, joten minkäänlaista maan muokkausta siellä ei ole voitu tehdä. Väyliä on tasoitettu jyristimellä ja istutettu nurmikkoa sekä levitetty haketta.

Rata on kokonaan kaupungin aluetta, lukuun ottamatta yhtä koivikkoa.

– Tontti on Raision rehun jäänteitä. Omistajat eivät edes muistaneet sen olemassaoloa ja sanoivat ilman muuta antavansa meille luvan sen käyttöön, Huusko sanoo.

Radan pituus tulee olemaan noin 4, 5 kilometriä. Väylät on suunniteltu yhdistyksen jäsenten yhteistyönä.

– Tärkeintä on se, että rata sekä sen heittopaikat on hyvin hoidettu ja kiekot löytyvät helposti. Väylien tulee olla tarpeeksi pitkiä, haastavia ja visuaalisesti mielenkiintoisia, Ruusila pohtii.

– Tällaisille puistomaisille radoille on eniten kysyntää, kun metsäratoja on niin paljon. Kantolassa tuo vau-elämyksen vielä vesielementti, joka on aivan upea.

Frisbeegolf on jatkuvassa kasvussa oleva laji, jonka harrastajat matkustavat pitkienkin matkojen päähän testamaan taitojaan erilaisilla radoilla.

– Tänne tulee esimerkiksi elokuussa Turusta 50 henkeä pelaamaan Hämeenlinnan molemmat radat ja Riihimäen Frisbeegolf järjestää Kantolassa mestaruuskisansa, Huusko kertoo.

– Frisbeeturismi on hyvin suosittua ja usein pelaajat myös jäävät kaupunkiin käyttämään sen palveluita.

Kantola helpottaa myös olennaisesti tunkua Hämeenlinnan Discaajien radalla Viisarissa, jossa viime vuonna pelattiin 40 000 kierrosta.

Kantolassa kisataan 15, heinäkuuta pro-tason kilpailu Pekkaniska Open, johon osallistuu 72 pelaajaa.

Virallisia avajaisia vietetään kisan jälkeen, mutta päivää ei ole vielä päätetty.

Kantolan frisbeegolfrata on saanut AAA1-luokituksen, mikä on korkein mahdollinen. Se myös takaa, että rata vetää harrastajia kaikkialta Suomesta ja jopa ulkomailta.

– Kun rata kilpailun jälkeen avataan, kaikki haluavat tulla Kantolaan, Huusko vakuuttaa.

–Voimme odottaa tänne 500 pelaajaa päivässä.