Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni Musiikin voima elämän ehtoolla

”Kukaas se sie olet?” kysyi Akseli Ahola Pellon vanhainkodissa. Olimme vaimoni kanssa juhannuksen jälkeen tulleet häntä tervehtimään 10 vuotta sitten.

Poikaviikarina olin paljonkin viettänyt kesiä mummolassa. Hänen poikansa Raimon kanssa telmiessä mikään soppi heidän talostaan Tornionjoen rantatörmällä tuskin jäi koluamatta.

Ei tunnistanut minua, eikä varmaan ketään muutakaan.

Salissa oli 2 isoa pöytää, joiden ympärillä palvelutalon asukkaat istuivat päät painuksissa. Kukaan ei puhunut mitään. Hiljaisuus oli jopa painostava. ”Ajappa poika partas”, lohkaisi Akseli. Parransänkeni oli kieltämättä päässyt pitkäksi.

Vanhaan aikaan olohuoneen nurkassa liinan alla seisoi sähköurut koti-iltojen iloksi. Edellisellä vierailulla hän asusti taloa yksin leskimiehenä. Kiikarit olivat keittiön pöydällä valmiina havainnoimaan joen elämää. Silloin saimme privaatin kotikonsertin.

Onko eletyn elämän jälkeen musiikki viimeinen virike, joka päähämme jää?

Sodassa hän oli taistelulähetti kannaksella valmiudessa vierailla etulinjan uloimman soturin luona. Mikään luoti ei häntä naapurin rynnistyksessä tavoittanut.

”Upseerien pyllyt keinahtelivat”, muisteli Akseli, kun hänet oli rintamalta haettu soittamaan Terijoelle salatansseihin. Sinne oli kutsuttu varmaan kaikki ympäristön lotat.

Vieläkö soitto sujuu, utelin. ”Katsotaanpa”, hän sanoi ja nousi kohti salin nurkassa olevaa pianoa. Sitä en ollut huomannutkaan. ”Muistuuko enää Eldankajärven jää”, kysyin. ”Kyllä onnistuu, hyräileppä vähän”.

Hetkessä ilo oli irti.

Molemmissa pöydissä päät nousivat ja hymy ilmestyi huulille. Monet alkoivat laulaa Akselin riemukkaan laulun innoittamana. Kuin valo oli päässyt huoneeseen.

Hyräileppä vähän oli avainsana. Nuotinluku ei enää onnistunut.

Sieltä tuli Äänisen aallot, Liisa pien, Metsäkukkia, Hopeinen kuu, Romanssi kuin vettä vain – alkutahdit pienellä avustuksella. Ilonpito salissa oli kuin Sanna Marinin kotibileissä. Ohjaajatkin tulivat huoneistaan mukaan juhlimaan.

Kylän uusi pappi kuulemma oli ihmeissään, kun alkoi virsiä laulattaa. Akseli oli istahtanut pianon ääreen ja muina miehinä alkoi säestää. Suunnitteli vievänsä Akselin mukanaan tupailtoihin.

Tuli lähdön aika. Sellaisen riemun jälkeen oli surullista katsoa, kun kaikki valahtivat alkuasentoon.

Onko eletyn elämän jälkeen musiikki viimeinen virike, joka päähämme jää?