Kaivokadun moottoritielle johtavassa rampissa kiinnitti viime perjantaina huomion mies, joka huhki kadunvarressa lapion kanssa.
Hän oli viereisessä kerrostalossa asuva Markku Ylitalo, joka sai tarpeekseen viranomaisten vitkuttelusta ja päätti hoitaa mieltään vaivanneen ongelman itse.
– Ollaan jo pidempään harmiteltu naapuritalossa asuvan tuttavani kanssa näitä tien reunoja. Tässähän on siis reunuskivi alla, mutta se on kasvanut täyteen rikkaruohoa kaikesta siitä pölystä ja roskasta, mitä ohikulkevat autot tuovat tienreunaan, Ylitalo sanoo.
Ja toden totta: kun hän kaivaa lapiollaan maatuneen kerroksen pois, sen alta paljastuu yli 20 senttiä leveä betonireunus. Se on vain jäänyt vuosien saatossa vanhojen lehtien, roskien, pölyn ja muun epämääräisen tauhkan alle.
Ylitaloa ja naapureita on ärsyttänyt se, että moottoritielle tuolta kohdalta ylinopeutta kiihdyttävät autot nostavat kaiken tuon pölyn ja irtoaineksen korkealle ilmaan. Sieltä ne tarttuvat kerrostalon ikkunoihin ja parvekelaseihin.
Ylitalo on koettanut tiivistää oman parekkeensa lasien välit, mutta silti pöly ja ilmansaasteet kantautuvat sisälle parvekkeelle saakka.
Talon väki on ollut pariin otteeseen yhteydessä rampista vastaavan ely-keskukseen, mutta mitään ei ole tapahtunut.
– Niinpä ajattelin, että kun minulla on vapaapäivä, niin tartun toimeen itse. Onhan tämä hyvää liikuntaa, Ylitalo sanoo.
Hän on huomannut ohiajavien autojen välttävän kiihdyttelyä nyt, kun tien varressa näkyy ihminen. Normaalisti hänen parvekkeensa ali ajetaan usein 120 kilometrin tuntivauhtia.
– Poliisi on sanonut, ettei se voi sakottaa siitä, koska muuten tästä tulisi varsinainen sakkorysä, Ylitalo toteaa.