Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uusi yrittäjä toi entistä enemmän herkkuja tuttuun pizzapaikkaan Turengissa

Hotelli-ravintola Meskun kainalossa Turengissa on ollut pizzeria yli 20 vuotta. Viime vuoden puolella liiketilassa aloitti uusi yrittäjä Adnan Mousavi.

– Ravintolan nimi on edelleen Forat, en lähtenyt sitä muuttamaan, mutta ruokalista on kokonaan uudistettu. Teen muun muassa burgereita, joita täällä ei ole aikaisemmin ollut, Mousavi kertoo.

Iranilaissyntyinen yrittäjä on asunut 12 vuotta Suomessa ja ollut ravintola-alalla jo pitkään.

– Työskentelin viimeiset kuusi vuotta Star Pizzassa Hämeenlinnassa Erkan Yildirimin kanssa. Olen oppinut häneltä paljon asiakaspalvelusta ja nyt listakin täällä Turengissa on sama kuin Star Pizzassa. Ruuasta olen saanut paljon hyvää palautetta.

Foratin listalla on pizza- ja kebab-annosten lisäksi hampurilaisia, porsaanleikkeitä, falafelejä, kanansiipiä sekä erilaisia salaattiannoksia.

Turenki on saanut oman nimikkopizzansa, johon tulee tomaattikastikkeen lisäksi kinkkua, katkarapuja, herkkusieniä ja valkosipulia.

– Pizzoja ja kebabia menee paljon, mutta kyllä ihmisille tuntuvat maistuvan myös havaijin- ja metsästäjänleikkeet.

Suomalaisten makutottumukset ovat muuttuneet siitä ajasta, kun Mousavi alalla aloitti.

– Ihmiset tykkäävät tulisesta kastikkeesta ja esimerkiksi tekemäni hot burger on suosittu. Pizzaan taas kaivataan myös makeaa, kuten persikkaa tai ananasta. Falafelien myynti on myös lisääntynyt, kun kasvissyönti on yhä yleisempää.

Mousavi korostaa moneen kertaan puhuessaan asiakaspalvelun merkitystä.

– Kun itse käyn ravintoloissa, kiinnitän aina palveluun huomiota ja tottakai myös siihen, että ruoka on laadukasta ja hyvin valmistettu. Siksi kysyn jokaiselta asiakkaalta, miten ruoka on hänelle maistunut.

Foratilla on paljon paikallisia asiakkaita.

– Nuoret tykkäävät tulla ravintolaan syömään, mutta minulla on paljon asiakkaina eläkeläisiä, jotka suosivat kotiinkuljetusta, Mousavi sanoo.

Ravintoloitsija sanoo nauttivansa työssään juuri kontakteista asiakkaiden kanssa.

– Jokainen on uusi ihminen, jonka kanssa voi syntyä mukavaa juttua oikeastaan mistä tahansa. Hotellissa asuu myös matkailijoita eri puolilta maailmaa, Mousavi kertoo.

– Heidän kohtaamisensa on aina hauskaa. Keskustelemme, nauramme ja opimme toistemme kulttuureista.