Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Luonnosta | Naaraita kohdellaan tylysti – Evoluutiolla voi mennä vielä tovi ennen kuin Me too saavuttaa sorsalinnut

Sorsalintujen kevätrientoja on hauska seurata. Joskus kuitenkin havahtuu miettimään, että lintujen näkökulmasta hauskuus taitaa olla kaukana. Varsinkin naaraiden kohtelu on sellaista, että ihmistuomioistuin langettaisi elinkautisia päivittäin.

Sinisorsakoiraat tappelevat keskenäänkin, mutta välillä koirasporukka saattaa paritella väkisin yksittäisen naaraan kanssa. Meno voi olla niin rajua, että naaras menettää henkensä. Melko ahdistavaa on myös oheisen kuvan haahkanaaraalla, jota ympäröi himokkaiden koiraiden joukko.

Ei riitä, että naaraat joutuvat brutaalin kohtelun kohteeksi keväällä. Kun tulee pesinnän ja poikasten suojelun aika, koiraat ovat häipyneet merelle sulkimaan ja keräämään voimia seuraavan kevään koitoksia varten! Evoluutiolla voi mennä vielä tovi ennen kuin Me too -tietoisuus saavuttaa sorsalinnut.

Kirjoittaja tarkkailee lintuja ja muuta luontoa, joskus pieni pilke silmäkulmassa.