Maalis-huhtikuussa meren rannoilla niin saaristoissa kuin kaupungeissakin istuskelee ihmisiä, jotka eivät näytä puuhaavan mitään. Tarkkasilmäinen havaitsee kuitenkin vedenrajassa törröttävät vavat, sillä on siikaonginnan aika.
Kun jäät lähtevät Etelä-Suomen rannikoilta, voi ihan tavallinen harrastajakin lähteä tavoittelemaan tätä herkullista ruokakalaa.
Tunnettuja paikkoja ovat vaikkapa Lauttasaari Helsingissä, Karhusaari Espoossa sekä saaristoalue ja Ruissalo Turussa.
Aluksi on hoidettava kuitenkin lupa-asiat kuntoon. Koska siian onginnasta käytetään virveliä, pitää suorittaa valtion kalastonhoitomaksu, jonka voi lunastaa päiväksi, viikoksi tai vuodeksi.
Joillakin alueilla tarvitaan myös alueen omistajan lupa.
Minä lähdin kahden kaverini kanssa viiden päivän kalastusmatkalle Kustaviin ja mukana oli oma vene.
Saaristossa kannattaa liikkua varovaisesti ja matalissa paikoissa tähystellen, ettei karahda kiville. Rantautuminen ja veneen kiinnittäminen kareille ja kallioluodoille vaatii hiukan pähkäilyä ja pitkän köyden.
Liukkaissa kivikoissa on syytä liikuskella varovaisesti ja tunnustellen, minkä sain itse kantapään kautta oppia. Onneksi ei pientä kolhua pahempaa sattunut.
Siiat tulevat jäiden lähdettyä rannoille popsimaan sukasmatoja. Hyviä siikapaikkoja ovat 2–5 metriä syvät ja virtaavat tasapohjaiset hiekka- ja sorarannat isojen selkävesien lähistöllä.
Ongintaan soveltuu tavallinen heittovapa, jollaisia saa olla kerrallaan pyytämässä vain yksi kalastajaa kohden. Joillakin alueilla voi lisämaksun avulla käyttää useampaakin vapaa.
Siiman päähän sidotaan esimerkiksi unssin (28,35 grammaa) painoinen liukupaino ja sen perään viehelukko, johon kiinnitetään 50–100 senttimetrin tapsisiima eli peruke. Siihen laitettava yksihaarakoukku on yleensä kokoa 6–8.
Mato pujotetaan koukkuun paksusta etupäästään ja koukun kärki jätetään näkyviin.
Sitten vain viskataan systeemi veteen, annetaan painon vajota pohjalle ja kelataan siimasta löysät pois. Liikaa ei saa kelata, ettei paino raahaa pohjaa ja kerää roskia myös itse syöttiin,
Tämän jälkeen laitetaan vapa telineeseen ja säädetään kelan jarru löysälle. Päälle päätteeksi vavan kärkeen asetetaan kulkunen, jonka kilinä kertoo kalan kiinnostuksesta.
Kun syötti on vedessä, on aikaa tehdä olonsa mukavaksi. Siianonginta on yleensä leppoisaa odottelua ja luonnosta nauttimista. Mukaan kannattaa ottaa mukava istuin ja runsaasti evästä, sillä ainakin meillä kalastuspäivät venyivät 12-tuntisiksi.
Siiat ilmoittivat olemassaolostaan noin puolen tunnin välein. Toisinaan ei tuntiinkaan tapahtunut mitään ja yksi aivan kalatonkin aamupäivä koettiin
Keväällä kerrospukeutuminen on aivan a ja o. Kun tuulisella ja varjoisalla rannalla tarvitaan toppavaatteita ja hanskoja, samaan aikaan tyynen ja auringon puolella voi pärjätä pelkissä uimahousuissakin. Äläkä unohda aurinkorasvaa!
Kova tuuli voi välillä helisytellä kulkusta, mutta siika kilisyttelee sitä jo terävästi.
Silloin ei kannata vielä hätäillä, sillä kala todennäköisesti vasta imeskelee matoa sen vapaana roikkuvasta päästä.
Kun tärpinilmaisin kilisee, kulkunen irrotetaan rauhallisesti ja kelalta voi vapauttaa lisää siimaa. Sen jälkeen vapa otetaan vielä vaakatasoon, kiristetään kelan jarru ja aletaan tarkkailla vedessä olevaa siimaa.
Kun kala alkaa selvästi kuljettaa matoa, tehdään rauhallinen vastaisku nostamalla vapa ylös ja kelataan.
Kun saalista tulee, siitä pitää huolehtia. Kalat on tainnutettava ja verestettävä heti.
Kala kannattaa myös suolistaa jo paikan päällä ja laittaa se muovipussissa kylmään veteen lillumaan vaikkapa iso kivi painonaan.
Kun ruuasta puhutaan, kylmäketjun pitää olla katkeamaton pyyntihetkestä kodin jääkaappiin ja pakastimeen saakka, joten kylmäkallet ja -laukut kuuluvat varustukseen.
Kaikki eivät siianonginnan rauhallisesta temposta perusta, vaan kaipaavat enemmän toimintaa kalareissuun.
Itselleni viisi päivää saaristossa oli kuin retriitti, joka sisälsi hiljaisten hetkien lisäksi sopivasti komiikkaa, fyysisiä ponnisteluja ja upeita luontohavaintoja. Hyljekin kävi meitä morjestamassa.
Kotiin tuomisina meillä kolmella oli 48 siikaa. Eikä mikään ole niin juhlallista ja reteätä kuin tarjota ruokavieraille itse ongittua kalaa.