Television kykykilpailussa hyvin pärjännyt Aku Keinonen sai lisää itsevarmuutta uralleen.
Hämeenlinnalaisen Aku Keinosen, 23, taival The Voice of Finland -kykykilpailussa päättyi viime hetkillä ennen finaalia. Hän esitti viime perjantain semifinaalissa Viivin USA-kappaleen ja hävisi finaalipaikan Haloo Helsingin Rakas-kappaleen esittäneelle 18-vuotiaalle Timmy Tattarille.
Tavoitimme Keinosen maanantaina, jolloin hän oli ehtinyt jo sulatella tilannetta viikonlopun yli.
– Totta kai se harmitti siinä hetkessä perjantai-iltana. Itselleni oli kuitenkin jo iso voitto päästä noin pitkälle, eli ei tässä mitään hävitty.
Keinonen kuvailee olotilaansa kaikkensa antaneeksi.
– Se ja väsymys ovat tässä vaiheessa kaikkein päällimmäisimpänä fiiliksenä. Stressitilan purkautumisen jälkeen on hyvä hetki vähän levätä.
Helsingin Pop- & Jazz Konservatoriossa opiskeleva Aku Keinonen on tyytyväinen matkaansa tv-ohjelmassa, eikä halua jossitella esimerkiksi kappalevalintojaan.
– Ainahan voisi varmaan tehdä jotain toisin, mutta se on vähän vaarallista. Tähän formaattiin vain kuuluu se, että aina jonkun on pudottava.
– Minulle suurin anti tässä koko jutussa on ollut itsetunnon parantuminen ja itsevarmuuden lisääminen, olen paremmin sujut sen kanssa mitä olen. Sen vuoksi yritän välttää jossittelua, jotten vajoaisi takaisin täydellisyyden tavoitteluun, hän sanoo.
Siihen tässä nyt tähdätään, siis artistina musiikin julkaisemiseen.

Täsmälleen samalla tavalla kävi viime vuonna hämeenlinnalaiselle Aleksi Aromaalle, joka putosi tv-kisasta niin ikään semifinaalin jälkeen. Kokenut muusikko sai näkyvyydestä nostetta uralleen. Musikaalitähtenäkin tunnettu Aromaa esiintyy tämän viikon torstaina Hämeenlinnan teatterissa täydelle salille.
Keinosellakin on isoja suunnitelmia tulevaisuudelle.
Ohjelmassa hänen tähtivalmentajanaan toiminut Elastinen eli Kimmo Laiho lupasi semifinaalissa olla Keinosen tukena myös tämän tulevalla uralla.
– Koko kevät on ollut aika työntäyteinen musiikin suhteen, ja Elastisen kanssa on ollut tosiaan puhetta Voicen ulkopuolisestakin musiikkiurasta, Keinonen paljastaa.
Hän kertoo haluavansa kovasti jatkaa musiikin tekemistä.
– Olen tosi onnekas, kun olen saanut jo nyt keväällä tosi hienoja mahdollisuuksia tehdä omaa musiikkia Voicenkin avulla. Olen siitä tosi innoissani, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Hän kertoo, ettei ole ollut ”enää tosi pitkään aikaan” huolissaan omasta tulevaisuudestaan Voice-ohjelmassa.
– Sillä, missä vaiheessa tipun, ei ole ollut minulle enää vähään aikaan merkitystä musiikkiurani jatkon kannalta.
Koska sinulta on tulossa uutta materiaalia?
– Siihen tässä nyt tähdätään, siis artistina musiikin julkaisemiseen. Nyt on juuri se hetki, kun sitä on mahdollista suunnitella. En uskalla enkä voi antaa vielä mitään tarkkaa aikaikkunaa, mutta oma tahtotilani on, että mahdollisimman pian.
Aiotko mennä seuraamaan perjantain finaalilähetystä ja kannustamaan ystäviäsi siellä?
– Näillä näkymin olen perjantaina menossa tsemppaamaan kavereita ja moikkaamaan tuotantoa.
Kuka on oma suosikkisi finalistinelikosta?
– Heistä jokainen on ihana tyyppi. Omasta tiimistäni Timmylle toivotan tietysti kaikki tsempit, mutta yhtä lailla jokainen finalisti olisi voittonsa ansainnut.
The Voice of Finlandin finaali nähdään perjantaina 28. huhtikuuta kello 20 alkaen Nelosella. Voitosta kilpailevat Timmy Tattari, Onni Kivipelto, Emmi Saunders ja Eemeli Nissi.