Suuri poliisioperaatio herätti huomiota Hämeenlinnan keskustassa torstaina noin kello 18, kun kauppakeskus Goodmanista tehtiin hätäkeskukseen ilmoitus laukausten äänistä.
Hämeen poliisi lähti paikalle useiden partioiden voimin. Sosiaalisessa mediassa kerrottiin kauppakeskuksen ympärillä raskaissa varusteissa liikkuneista poliiseista ja myös poliisin panssariautosta tehtiin paikalla havaintoja.
Pian kello 18 jälkeen Hämeen poliisi kertoi Twitterissä, että kauppakeskuksessa ei ammuttu, vaan äänet tulivat siellä jaettujen ilmapallojen paukahtelusta.
Poliisipartio sai tehtävän viime viikon keskiviikkona aamupäivällä kauppakeskukseen Hämeenlinnan keskustassa. Ilmoituksen mukaan mies oli poistunut kaupasta maksamatta tuotteita.
Vartija oli ottanut kiinni keski-ikäisen miehen, joka oli laittanut taskuunsa television taustavalon poistuen kaupasta maksamatta tuotetta.
Vartija oli löytänyt miehen hallusta turvallisuustarkastuksessa varastetun omaisuuden lisäksi huumausaineita sekä teräaseen.
Mies otettiin kiinni epäiltynä huumausainerikokseen, näpistykseen sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoon.
Hätäkeskukseen ilmoitettiin viime keskiviikkona iltapäivällä epäillystä rattijuoposta, joka oli lähtenyt ajamaan päihtyneenä ravintolan edustalta.
Poliisipartiot lähtivät tavoittelemaan autoa, josta tuli hetken päästä uusi ilmoitus. Autolla oli törmätty Hämeenlinnan keskustassa matkailuautoon ja jatkettu sen jälkeen matkaa.
Poliisipartio havaitsi ilmoitetun auton tulevan pysäköintialueelta Arvo Kariston kadulle. Partio pysäytti henkilöauton, jota kuljetti parikymppinen mies. Hän puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen.
Nelikymppinen mies oli myymälävarkaissa keskiviikkona iltapäivällä kauppaliikkeessä Tiiriössä.
Mies oli laittanut myymälässä kassiinsa videopelejä, ohjaimen sekä kuulokkeet. Hän oli leikannut tuotteista hälyttimet pois, minkä jälkeen mies oli yrittänyt poistua liikkeestä hätäpoistumistien kautta.
Vartija otti miehen kiinni ja hänen hallustaan löytyi puukko sekä noin 200 euron arvoista liikkeestä anastettuja tuotteita.
Miehen epäillään syyllistyneen näpistykseen sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoon.
Kolmekymppisen miehen epäillään syyllistyneen virkamiehen vastustamiseen viime keskiviikkoiltana Hämeenlinnan poliisiasemalla.
Mies uhkasi säilöönpanotarkastuksen yhteydessä poliisia ja vartijaa, että heille käy huonosti, alkaen samalla harata jaloillaan vastaan yrittäen estää putkaan viemistä.
Hänet otettiin hallintaotteeseen ja vietiin säilytystilaan. Miehelle kirjoitettiin sakkovaatimus tapahtuneesta.