Leea Tuomisaaren, 20, inspiraationa toimivat aasialaiset teehuoneet, joissa näkyy luontoyhteys ja maanläheisyys.
Vaaleanpunaisena kukkiva kirsikkapuu varastaa huomion harmonisessa kahvilassa, jonne isot ikkunat tuovat paljon valoa. Vaikka kirsikankukat ovat silkkipaperia, ajatukset lentävät Japanin kevääseen.
Se on tarkoituskin, sanoo paikan omistaja Leea Tuomisaari, 20.
– Tämä on aasialaisvaikutteinen teehuone, josta saa myös laadukasta kahvia.
Tuomisaari avaa Bobo kahvi- & teehuoneen Kauppakeskus Goodmaniin perjantaina 31. maaliskuuta. Kauneuskeskus Kristallia vastapäätä sijaitsevaan teehuoneeseen kuljetaan ulkokautta.
Nuoresta iästään huolimatta Tuomisaarella on kuitenkin jo paljon kokemusta kahvilayrittäjänä.
Hän avasi toissavuonna kuplateehen ja -vohveleihin erikoistuneen Boba Plugi -yrityksen, joka toimi ensin vain takeaway-kahvilana ruoankuljetuspalveluyritysten kautta.
Omat toimitilat Tuomisaari avasi vuosi sitten Sibeliuksenkadulle.
– Kuplateet tekivät hyvin kauppansa, varsinkin kesä oli kiireinen. Kuitenkin sijainti tyhjän torin laidalla oli talvella vähän huono, ja etenkin vanhemmat asiakkaat kaipasivat myös perinteistä kahvia ja pullaa, Tuomisaari kertoo.
Niinpä hän oli valmis seuraavaan askeleeseen. Uudet liiketilat Goodmanin yhteydessä ovat huomattavasti isommat ja myös valikoima on kasvanut.
– Tykkään itse teestä, ja kuulin myös Hämeenlinnan teeseuralta toiveen haudutettuun teehen erikoistuneesta liikkeestä.
Kahvila on saanut myös uuden nimen, joka kuvaa paremmin sen uudistunutta valikoimaa.
Teelaadut tulevat Boboon Helsingissä toimivalta The-huoneelta ja kahvipavut helsinkiläisestä Kaffa Roastery -paahtimosta. Irtoteetä ja papuja myydään myös kotiin.
Tuomisaari vakuuttaa, että sekä tee että kahvi on tuotettu vastuullisesti reilun kaupan periaattein.
– Kahvinpavut tuodaan kuukausittain meille tuoreena ja Suomessa paahdettuina. Teevalikoimassa on mustaa, vihreää, valkoista, oolong-, rooibos- ja yrttiteetä.
Lisäksi tarjolla on kuplateetä eli bobaa, mikä on Taiwanista kotoisin oleva tee- tai maitopohjainen juoma. Maustettu kuplatee poksuu suussa, ja maitopohjaisessa bobassa on pohjalla sokerisiirapissa keitettyjä tapioka-kuulia.
Lisäksi valikoimassa on aasialaisia jälkiruokia kuten kuplavohveleita ja mochi-jäätelöitä. Tarjolla on myös kotimaisia Fazerin leivonnaisia.
Leea Tuomisaari on suunnitellut ja osin myös remontoinut uuden liiketilansa itse.
– Inspiraationani toimi aasialainen teehuone, jossa näkyy luontoyhteys ja maanläheisyys.
Sisällä on 25 asiakaspaikkaa, kesällä ulos tulee pieni terassi.
Hän iloitsee siitä, että vaikka Bobo sijaitsee kauppakeskuksen yhteydessä, se on oma erillinen tilansa, jonne eivät kuulu esimerkiksi Goodmanin kuulutukset.
– Täällä voi nauttia rauhallisesta tunnelmasta, Tuomisaari lupaa.

Nuori yrittäjä kertoo kuulevansa jatkuvasti ihmettelyä, kuinka hän uskaltaa heittäytyä uusiin juttuihin.
– Heille yrittäjyys on jännittävä wau-juttu. Itselleni ei ole tullut mieleenkään, että tämä voisi epäonnistua. Tiedän konseptin toimivan ja odotan jo innolla, että pääsen kasvattamaan tiimiäni, Tuomisaari kertoo.