Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Budapestissa asuva Jarmo Nieminen toi värikkäitä töitään Hämeenlinnan pääkirjastoon jo toista kertaa – Unkarin nykytilanne saa taiteilijan mietteliääksi

Nieminen aloitti maalaamisen vastapainona arkielämän murheille. Nyt taiteen tekemisestä on tullut iso osa elämää.

Jarmo Niemisen kirkkaanväriset akryylityöt vangitsevat katseen.

– Maalaan elämänilosta. Se tuo minulle armon ja tasapainon. Viime vuodet ovat olleet hyviä.

Unkarin Budapestissa asuva Nieminen toi teoksiaan esille Hämeenlinnan pääkirjaston Galleriaan nyt toista kertaa. Uusi näyttely Elämän iloa avautui 13. maaliskuuta.

Nieminen aloitti maalaamisen viisi vuotta sitten elämäntilanteessa, jossa hän haki taiteen tekemisestä vastapainoa arkielämän murheille.

– Oli sairauksia. Hain maalaamisesta tasapainoa sekä rauhaa ja iloa elämään – ja se toimi.

Nieminen varasi pääkirjaston galleriatilan jo pitäessään täällä edellistä näyttelyään vuonna 2021.

Tuoreessa näyttelyssä toistuvat tutut aiheet, metsät, luonto, puut lintuineen.

– Voimakkaat värit kuvastavat elämäniloa. Ne ovat osa minua.

Töiden teemat kumpuavat muistoista ja kokemuksista, luontoharrastuksesta ja työstä metsänhoitajana.

– Suomi ja nämä maisemat eivät lähde minusta mihinkään.

Edellisessä näyttelyssä Niemisellä oli esillä maalattuja kartonkihylsyjä, mutta tässä niitä ei ole.

– Maalaan hylsyjä edelleen, mutta kuljetuksen ja rahdin takia en tuonut niitä tähän näyttelyyn. Ne ovat kartonkihylsyjä, joille on annettu uusi elämä, muuten ne olisivat joutuneet kaatopaikalle.

Ihmiset ovat ostaneet hylsyjä sisustuselementeiksi, mutta moni on kaivannut mallia, jonka voisi sijoittaa pihalle tai terassille.

– Minulla on kaksi ja puoli metriä korkeita teräspylväitä, mutta niitä ei ole vielä työstetty. Se on haaveeni, että saan niitä tehtyä.

Akryylimaalaus on Niemiselle tärkeä ilmaisumuoto, jota hän haluaa myös kehittää.

– Käyn paljon gallerioissa. Tavatessani taiteilijoita kyselen ja vaihdan usein heidän kanssaan ajatuksia erilaisista tekniikoista.

Uusin kokeilu on erikoistehosteakryylispray. Sitä on nähtävillä hopeanhohtoisena versiona muun muassa näyttelyn sinisävyisissä joutsen-aiheissa.

– Vaikka aihe säilyy, ilmaisu voi muuttua.

Nieminen käy neljä viisi kertaa vuodessa Suomessa tapaamassa lapsiaan ja lapsenlapsiaan sekä ystäviään.

Unkarin nykytilanne saa hänet mietteliääksi.

– Se Unkari, johon 1990-luvun alussa tulin, poikkeaa nykyisestä aika paljon. Vastakkainasettelu on selkeästi lisääntynyt.

Niemisen mukaan on aistittavissa, että Orbánin hallituksen ja politiikan takia maan suhteet Suomeen ja länsivaltoihin ovat viilentyneet.

Hän kertoo, että moni tuttu on jo äänestänyt jaloillaan ja muuttanut maasta. Myös Nieminen perheineen pohtii asiaa.

– Moni luovuttaa, kun vaalien kautta ei näy tulevan muutosta tilanteeseen.

Nieminen on taiteilijana itseoppinut ja tekee taidetta puhtaasti harrastepohjalta. Sellaisena hän haluaa sen myös pitää.

– Kun ei ole samanlaisia paineita kuin ammattitaiteilijoilla, ei tule myöskään leipääntymistä. Maalaaminen jatkuu niin kauan kuin inspiraatiota riittää.

Viime vuoden kohokohtia olivat näyttely Elämän riemua Unkarin kulttuurikeskuksen galleriassa Helsingissä sekä osallistuminen Budapestin kansainvälisille AMB2022-taidemessuille tamperelaisen Galleria Rongan nimen alla.

– Niiden näyttelyiden ansiosta minua alettiin kutsua taiteilijaksi. Ei voi kiistää, etteikö se olisi antanut lisäpotkua, että tekeekö tässä vielä taiteilijanuraa, Nieminen tuumaa.

Tälle vuodelle tiedossa on osallistuminen Art Market Budapest 2023 -taidemessuilla. Ensi vuoden näyttelytilanne on vielä auki.

– Sen voin sanoa, että taiteen tekeminen jatkuu varmasti.