Suojeluyhdistyksen organisoimat niitot ja fosforisieppari ovat tehneet tehtävänsä. Hoitokalastukseen tarvitaan uudet pyydykset ja talkoolaisia.
Takavuosina Iittalan Äimäjärvi hohti kesäisin vihreänä sinilevästä. Ranta-asukkaat kertovat, että muutos vuosien varrella on ollut omin silmin havaittavissa.
– Minä asun tässä järven pohjoispäässä. Viime kesänä sinilevää ei näkynyt kuin yhtenä päivänä, kun taas lapsena täällä oli paksu, parin sentin leväkerros välillä viikkokausia, Hannu Vaittinen muistelee.
Mikko Arohonka rakensi mökin järven rannalle reilut kymmenen vuotta sitten.
– Parina ensimmäisenä kesänä sinilevää oli todella paljon, mutta viime vuosina sinileväpäivät ovat olleet yhden käden sormilla laskettavissa.
Hyrian opiskelija Paavo Vartiainen selvitti Äimäjärven tilaa viime vuonna osana työharjoitteluaan Vanajavesikeskuksessa. Hänen mukaansa järven tila on paranemaan päin, vaikka kehitys onkin hidasta.
– Vuosina 1981–2020 tehdyt mittaustulokset osoittavat, että järven ravinnekuormitukset ovat laskusuunnassa, mutta vielä on paljon töitäkin jäljellä, Vartiainen sanoo.
Kävi esimerkiksi ilmi, että Kupparinojan laskeutusallas on rehevöitynyt ja vaatii pikaista kunnostusta.
– Muut neljä allasta ovat tällä hetkellä ihan hyvässä kunnossa eikä sedimenttiä ole vielä niin paljon kertynyt niiden pohjalle.
Järven tilaa on parantanut myös Tiiruenojan yhteyteen kymmenen vuotta sitten rakennettu fosforisieppari. Se sitoo vedestä fosforia ferrisulfaattiin, joka laskeutuu altaan pohjalle.
– Kyseessä on hyvin yksinkertainen laite. Sellaisen voi rakentaa vaikka itse mistä tahansa muovitynnyristä, putkesta ja sukasta. Ainoa ylläpitotoimenpide on ferrisulfaatin lisääminen, Vartiainen kertoo.
Suojeluyhdistys aikoo toteuttaa Äimäjärvelle toisen, pienimuotoisemman fosforisiepparin, jonka tarkempaa paikkaa ei olla vielä sovittu.
– Se olisi Tiiruenojan siepparia pienempi, joten sitä pitää täyttää useammin. Isoon sieppariin ferrisulfaattia mahtuu pari kuutiota kerrallaan.
Toinen Äimäjärven kuntoon vaikuttava toimenpide ovat vuosittaiset vesikasvillisuuden niitot, joita suojeluyhdistys toteuttaa Vartiaisen niittosuunnitelman mukaisesti.
Viime kesänä järvellä niitettiin neljän koneen voimin. Niittohalukkuutta kiinteistön omistajilta olisi ollut enemmänkin, mutta urakoitsijalta varattu aika ei riittänyt kaikkiin niittoihin.
– Kiitos kiinteistöjen omistajille ja maanviljelijöille, että he suhtautuivat asiaan positiivisesti ja osallistuvat niittoihin omalla kustannuksellaan, Vaittinen toteaa.
Kaislat tulisi niittää vähintään kolmena vuotena peräkkäin, jotta lopputuloksesta tulisi pysyvä. Heinäkuun loppu on parasta niittoaikaa.
– Toivomme, että kaikki jotka haluavat tänä kesänä kaislojen niittoa omassa rannassaan, ottaisivat yhteyttä meihin sähköpostilla hallitus@aimajarvi.fi. Olemme tehneet urakoitsijalle varauksen ensi kesäksi, mutta se tulee varmistaa pikimmiten.
Kolmas tehokas keino rehevöitymisen ehkäisemiseksi on särkikalojen hoitokalastus keväällä ja syksyllä.
– Kun sen tekee vähintään kolmena, mielellään viitenä vuotena peräkkäin, siitä saa vuosikausiksi näkyvän hyödyn, Arohonka tietää.
Yhdistyksen vanhat rysät ovat kuitenkin hapertuneet ja talkooväkikin ikääntynyt.
– Yhden rysän kokemiseen tarvitaan vähintään neljä henkilöä. Se vaatii aikaa, vaivaa ja porukkaa, Arohonka toteaa.
Talkooväen lisäksi suojelutyö kaipaa myös rahaa, jota kuluu uusiin pyydyksiin, laskeutusaltaiden pohjien ruoppaukseen, niittoihin ja uusien fosforisieppareiden perustamiseen.
– Jäsenmaksutulot eivät riitä isompiin hankkeisiin. Sponsoritkin ovat siis tervetulleita, Arohonka sanoo.
Tiiruenojan fosforisiepparin ferrisulfaatin kustansi aikanaan Iittalan lasitehdas, mutta sitä riittää enää täksi vuodeksi. Sen jälkeen varasto on tyhjä.