Yhteistyössä ovat mukana Helsingin yliopiston alainen Lammin biologinen asema, Hämeen ammattikorkeakoulun Evon ja Forssan yksiköt sekä Vanajavesisäätiö.
Lammin lukiossa alkaa syksyllä 2023 luonto- ja ympäristölinja. Se sopii opiskelijalle, joka on kiinnostunut sekä ympäristöasioista että hyvinvoinnista.
– Linjan idea on lähtenyt kestävän kehityksen ymmärryksen tarpeesta. Sitä tarvitaan tulevaisuuden asiantuntijana alasta riippumatta, opinto-ohjaaja Raija Markkanen Lammin lukiosta avaa.
– Painotuslinja on Lammin lukion vastaus ekokriisin haasteeseen ja kestävän tulevaisuuden rakentamiseen. Tulevaisuuden työelämässä tarvitaan entistä enemmän kestävän kehityksen osaamista, Lammin lukion rehtori Esa Kähkönen kertoo.
Opintolinja tekee yhteistyötä muun muassa Helsingin yliopiston alaisen Lammin biologisen aseman, Hämeen ammattikorkeakoulun Evon ja Forssan yksiköiden sekä Vanajavesisäätiön kanssa.
Linja sisältää 10 opintopisteen verran koulukohtaisia opintoja. Nämä opinnot liittyvät kestävään kehitykseen, hyvinvointiin lähiympäristössä ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
– Linjan suorittamisesta saatava todistus on hyvä lisä ansioluettelossa riippumatta mille alalle jatkaa lukion jälkeen, Markkanen kertoo.
Todistus on hyvä lisä ansioluettelossa riippumatta mille alalle jatkaa.
Raija Markkanen
– Todistus osoittaa kiinnostuksen osoituksesta kestävään kehitykseen ja ekologiseen ajatteluun jo lukioaikana, hän lisää.
Opinnot eivät sisällä vain luokassa istumista ja teorian oppimista, vaan opinnoissa hyödynnetään myös lähellä olevia vesistöjä sekä Evon retkeilyaluetta.
Kähkönen kertoo, että opintoihin kuuluu esimerkiksi retkeilyä, kenttäopintoja, kenttätutkimuksia ja ympäristötaidetta sekä kansainvälistä toimintaa.
Lähiympäristöön liittyy myös oma opintojakso.
Luonto- ja ympäristölinja suuntautuu tulevaisuuteen. Opinnoilla yritetään edistää monipuolisesti kestävää tulevaisuutta. Kähkönen pitää tärkeänä ekologista, kulttuurista, sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä ja hyvinvointia.
– Linjan opiskelijat saavat lukion aikana valmiuksia toimia aktiivisesti ja vastuullisesti kestävän tulevaisuuden rakentajina, Kähkönen ilmaisee.
– Luonto- ja ympäristölinjan opinnot ovat tulevaisuuden asiantuntijuuden kivijalkaa rakentava tekijä, Markkanen kertoo.
Forssan ammattikorkeakoulun kanssa Lammin lukio on sopinut, että ammattikorkeakoulu pitää lukiolinjan opiskelijoille kestävän kehityksen opintokokonaisuuden. Korkeakouluopintoja on mahdollista suorittaa enemmänkin opiskelijan omista tavoitteista riippuen.
Opintojen aikana tehdään myös oma projektityö, joka voi olla hyvinkin toiminnallinen itse valitun teeman mukaan.
Vanajavesikeskuksen kanssa toteutetussa yhteistyössä opiskelijat tekevät vesistötutkimuksia ja tutustuvat vesienhoitoon. Opintokäynneillä Lammin biologiselle asemalle käytetään toiminnallisia menetelmiä, joita hyödynnetään maastossa.
Painotuslinjan omien opintojen lisäksi opiskelijoille kuuluvat myös kaikki muut Lammin yleislukion edut. Pienessä lukiossa esimerkiksi kansainvälistymiseen liittyviin matkoihin pääsee osallistumaan entistä useampi, Lammin lukio ilmoittaa.