Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Teatteriryhmä Teatteribarrikadi ja sen viimeisin näytelmä palkittiin vuoden kulttuuritekona Hattulassa – Vuoden nuori taitaja on Sanni Kasanko

Hattulan kunnan kulttuuritoimi palkitsi Vuoden Kulttuuriteko 2022 -palkinnolla Teatteribarrikadin ja sen viimeisimmän produktion Vuoden menehtyjä, jota esitettiin syys-lokakuussa 2022 Parolan vanhalla, purkukuntoisella terveysasemalla.

Kulttuuritoimen Vuoden nuori taitaja -palkinnon sai Sanni Kasanko.

Hattulan kunnan kulttuuritoimi jakoi palkinnot Juteinitalon Jaakonsalissa järjestetyssä tilaisuudessa tiistaina 31.1.

Esityksiä oli yhteensä yksitoista ja lähes kaikki niistä olivat loppuunmyytyjä.

Teatteribarrikadi on teatteri-ilmaisun ohjaajan Neea Viitamäen luotsaama teatteriryhmä, jonka kokoonpano vaihtelee.

Palkitsemisperusteissa todetaan Teatteribarrikadista muun muassa: "Omaa polkuaan kulkeva ammatti- ja harrastajateatterin välimuoto, jolla ei puutu rohkeutta tarttua vaikeisiinkaan aiheisiin. Osaamista ja heittäytymistä riittää ja produktiot jättävät aina jäljen. Ja paljon ajateltavaa."

Viitamäki itse aloitti viime syksynä draamaopettajan työt Tsekeissä, mutta työ Teatteribarrikadin kanssa jatkuu.

Ohjaajaksi Viitamäen tilalle hyppäsi Teatteribarrikadin konkari Hanna-Leena Henriksson, hyvällä menestyksellä – esityksiä oli yhteensä yksitoista ja lähes kaikki niistä olivat loppuunmyytyjä.

Rooleissa nähtiin Antti Leino, Sirpa Soininen, Killa Keränen, Taavi Leinikka, Saila Mathlin, Saara-Maija Seppälä, Taina Leppänen, Katja Kurjenmaa, Iina Kurjenmaa, Henna Viertola sekä ohjaaja Hanna-Leena Henriksson.

Kulttuuritoimi jakoi Vuoden nuori taitaja -palkinnon nyt neljättä kertaa.

Palkinnon sai tänä vuonna Sanni Kasanko, jota yläkoulun kuvaamataidon ja äidinkielen opettajat kuvailivat seuraavasti: "Sanni on taitava ja harjaantunut kuvataiteessa. Hänellä on kiinnostusta taiteeseen ja luovuutta sekä rohkeutta tehdä ansiokasta taidetta. Sanni on osoittanut kiinnostusta äidinkieleen ja kirjallisuuteen läpi yläkoulun ja on taitava monella eri osa-alueella. Sanni osaa ilmaista itseään selkeästi ja monipuolisesti, niin kirjallisesti kuin suullisesti. Myös audiovisuaaliset keinot ovat hienosti hallussa."