Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Laulaja-lauluntekijä ja pianisti Elisa Laiho avaa pääkirjaston Avolava-klubin kevätkauden – "Kyllä säveltäminen menee tekstin ehdoilla"

Riihimäkeläinen artisti esittää omaa tuotantoaan Hämeenlinnan pääkirjastossa keskiviikkona 1.2.

Hämeenlinnan pääkirjaston Avolava-klubin kevätkauden avaa keskiviikkona 1.2. riihimäkeläinen laulaja-lauluntekijä ja pianisti Elisa Laiho.

Laiho on omien tekstiensä lisäksi säveltänyt paljon musiikkia runojen pohjalta.

Artistin ensimmäinen sooloalbumi Mustaa tai valkoista (2008) pohjautuu Edith Södergranin runoihin, toinen soololevy Kaunista valoa (2019) sisältää Tommy Tabermannin runoja, sekä Laihon ja muiden kirjoittajien tekstejä.

Tänä vuonna tulossa on kolmas, vielä nimeämätön sooloalbumi, jossa sävellysten lisäksi myös kaikki sanoitukset ovat Laihon omaa käsialaa. Lauluillaan hän haluaa kertoa merkityksellisiä tarinoita.

– Kyllä säveltäminen menee tekstin ehdoilla niin, että musiikki palvelee tarinaa.

Laihon musiikki sisältää vaikutteita akustisesta popista, folkista ja taidemusiikista.

Avolavan ohjelmistossa kuullaan yksi kappale ensimmäiseltä albumilta, toiselta levyltä muutama laulu, sekä kappaleita tulevalta levyltä.

Osaa biiseistä säestää houseband, jossa soittavat Timo Seppälä, kitara, Antti Polameri, rummut, Jari Luostari, basso, sekä Jussi Haavisto, puhaltimet.

– Ohjelmiston kaikki kappaleet ovat omia sävellyksiäni, ja myös suurin osa sanoituksista on omiani.

Laiho on tehnyt sävellyksiä myös muille artisteille ja Sibelius-Akatemian opiskeluaikana perustetut yhtyeet Sibyl Vane, Shebean, Elisa Laiho Acoustic Flow sekä poikkitaiteellinen Iris Ensemble ovat vieneet häntä esiintymään ulkomaille asti.

Kevään ja kesän aikana Laiho aikoo julkaista pari singleä, mutta kolmannen albumin julkaisu menee syksyyn.

– Projekti on ollut aika pitkä. Olin aikonut tehdä viiden kappaleen EP:n, mutta omia kappaleita lähti virtaamaan, joten ajattelin tehdä suoraan albumin. Moni julkaisee pelkkiä sinkkuja, mutta itse haluan tehdä kokonaisuuden, jossa on mukana myös ei-kaupallista materiaalia.

Elisa Laiho Hämeenlinnan pääkirjaston Avolava-klubilla (Lukiokatu 2) keskiviikkona 1.2. kello 18. Vapaa pääsy.