Koska media elää katastrofeista, murhista, maailmanlopuista ja muista kevyen negatiivisista aiheista, on suomalaisen koulutuksen romahdus noussut lehtiostikoihin. PISA-tulokset ovat Suomen osalta muistuttaneet jo pitempään pelokkaan koiran häntää. Jostakin syystä meluisat avotilat, kännykän hyötykäyttö oppitunneilla ja ilmiöoppiminen eivät ole tuottaneet opetushallituksen toivomaa tulosta. Tosin kaikki opettajat ovat vuosia kertoneet, ettei muutokset ole olleet järkeviä, mutta kuka nyt opettamisen ammattilaisia kuuntelisi.
Tästä huolimatta en olisi kovinkaan huolissani suomalaisen sivistyksen tasosta. Varsinkin matematiikan osalta olen ollut iloisen yllättynyt viimeaikaisesta kehityksestä. Koronan myötä Suomesta alkoi löytyä ällistyttävä määrä bayesiläisen tilastotieteen osaajia, jotka sommittelivat vaikka unissaan fagan nomogrammeja. Erilaisia matemaattisia malleja siitä, kuinka korona leviää, kun tietty kriittinen massa on ylitetty, ilmaantui sosiaaliseen mediaan tuhansittain. Virusten genomien ja mutaatioiden tuntemus aina deaminaatiosta transversioon oli näille schola vitaen oppilaille lastenleikkiä.
Ainahan säät vaihtelevat, sen tietää jokainen hakkarainenkin.
Tosin jo ilmastonmuutoksen data-analyysien myötä huomasin, kuinka paljon kansan syvissä riveissä piilottelee käyttämätöntä tiedepotentiaalia. Ilmastomekanismien laskelmat ja eri puolilta maailmaa kerätty satojen vuosien data kalpenee aina oman lumimittarin ja lämpömittarin kolmen viikon seurantajakson tuloksien rinnalla. Ainahan säät vaihtelevat, sen tietää jokainen hakkarainenkin.
Koulutuksen osuutta ihmisen kehityksessä on muutoinkin liioiteltu suuresti. Edes lukutaidon rapistuminen ei ole ongelma, sillä kaikkeen löytyy youtubesta kiva video, jossa setä tai täti kertoo, kuinka maailma makaa. Ei myöskään kannata väheksyä omaa tunnetta. Jos maa tuntuu litteältä jalkojen alla, se on juuri sinulle litteä, ja muulla ei ole mitään merkitystä, ainakaan sinulle.
Tietysti on aina ihmisiä, jotka ovat huolissaan kaikesta. Ajat muuttuvat ja narisijoiden on vaikea hyväksyä sitä. Ei maailma niin monimutkainen ole, etteikö sen saloja voisi ratkoa ihan itse muutamassa minuutissa. Ottakaa oppia vaikkapa satasen juoksijoista. Parhaimmat juoksevat olympialaisissa maksimissaan neljäsataa metriä ja saavat siitä hirveästi rahaa. Vain tyhmä tekee ylimääräistä työtä.
En siis puhuisi mistään oppimisen kriisistä. Kun vuonna 1993 osallistuin viimeisiin laudatur-tason tentteihin Helsingin yliopiston matematiikanlaitoksella, tentissä oli lisäkseni vain yksi opiskelija. Koska Helsingin yliopisto on Suomen suurin yliopisto, päättelin, ettei matemaatikkoja tässä maassa ihan hirveästi ole. Onneksi olin väärässä.
Kirjoittaja on hämeenlinnalainen kirjailija.