Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rautatieaseman ravintolassa on remontin jälkeen tyytyväistä väkeä – Tilojen huono kunto oli aiheuttanut jo läheltä piti -tilanteen

Asemaravintola uudistettiin perusteellisesti. Remontti kesti kokonaisuudessaan noin kolme kuukautta.

Hämeenlinnan rautatieasemalla sijaitseva Asemaravintola on remontoitu uuteen uskoon.

Asiakaspaikkoja on nyt entisen 74:n sijaan yli sata, penkit on vaihdettu ja sisustus on muutenkin kokenut muodonmuutoksen.

Asemaravintola oli viime syksynä kiinni kolmisen kuukautta 12. syyskuuta alkaen aina 14. joulukuuta asti.

Muutama viikko kunnostusten jälkeen ravintolayrittäjä Osman Avci myhäilee tyytyväisyydestä:

– Nyt on mennyt hyvin ja remontti on tehty todella hienosti. Asiakkaat ovat tykänneet, että tämä on tosi siisti ja hieno.

Hämeenlinnalainen Avci oli aiemmin kahdeksan vuotta yrittäjänä Tuuloksessa. Hän tuli Asemaravintolaan osakkaaksi vuonna 2018.

– Alkuun minulla oli kaksi yhtiökumppania, mutta viime elokuussa ostin ravintolan kokonaan omaksi.

Avci kiinnostui paikasta, koska se oli lähempänä kotia, ja hän näki siinä potentiaalia.

– Tulin tähän alkuun vanhan omistajan yhtiökumppaniksi ja ravintola oli jo tuttu siinä vaiheessa, kun ostin sen. Katsoin, että kasvua on.

VR:n kiinteistössä sijaitsevan ravintolan lattia oli kuitenkin päässyt huonoon kuntoon ja sähkölaitteissa oli ongelmia.

Avci ehdotti VR:lle remonttia ensimmäisen kerran jo viime vuoden alussa ja uudestaan kesällä.

Viisi tai kymmenen minuuttia myöhemmin olisi palanut koko talo.

Osman Avci

– Viime kesänä sulakkeet paloivat jatkuvasti. Lähetin VR:lle sähköpostia, että tiloja pitäisi kunnostaa.

Yhtymä lähetti asiantuntijan paikan päälle katsomaan tilannetta.

– Asiantuntija totesi, että remontille olisi tarvetta. Tämähän on museotalo, ja kukaan ei edes tiennyt, milloin tätä olisi viimeksi kunnostettu.

Rautatielaitos remontoi lattiat, sähköt ja vesijärjestelmät ravintolayrittäjän toiveiden mukaan.

– Tein suunnitelmat sisustuksesta ja lähetin VR:lle luonnoksen, mitä haluan.

Yrittäjä kustansi itse keittiön, baarin ja salin kalusteet sekä kaikki keittiön koneet.

– Keittiössä uusittiin kaikki. Nyt pystyn paistamaan pihvejä, kun huuvat toimivat kunnolla. Oluthanasta saa nyt seitsemää eri olutta, ja kahvia saa myös kahvikoneesta, Avci mainitsee.

Myös ravintolan ikkunat on korjattu sekä ovet uusittu.

– Aiemmin oli koko ajan vikoja. Tämä on vanha, suojeltu rakennus. Kesällä täällä oli tosi kuuma ja siksi koneet eivät toimineet kunnolla. Nyt tänne on haettu lupaa ilmalämpöpumpuille ja uusien liukuovien ansiosta tila pysyisi sitten viileänä kesälläkin. Kun kaikki laitteet ovat uusia, ovat ne myös ekologisia.

Ravintolassa on nyt myös kameravalvonta sekä ajantasainen hälytysjärjestelmä.

Viime syksynä ravintolassa kävi läheltä piti -tilanne. Avci kiittelee onneaan, että hänellä oli jo silloin oma hälytysjärjestelmä käytössä.

– Ennen remonttia ehti olla pieni palo, joka ilmeisesti lähti jakorasiasta. Kello kuudelta aamulla tuli hälytys kännykkään, että keittiössä on savua. Soitin 112:een.

Pelastuslaitos ehti onneksi nopeasti paikalle.

– Hyvä, että oli oma hälytysjärjestelmä. Viisi tai kymmenen minuuttia myöhemmin olisi palanut koko talo.

Remontissa ravintolaan asennettiin myös VR:n hälytysjärjestelmä.

– Systeemistä lähtee hälytys suoraan paloasemalle.

Baari on nyt erotettu muusta salista tilanjakajalla. Lapsiperheet voivat ruokailla rauhassa ravintolasalin puolella.

– Kyllä remontti teki sisustukselle tosi hyvää. Nyt ollaan tultu 2000-luvulle. Osman suunnitteli tämän tosi hyvin siten, että kaikki voivat viihtyä, kehuu hämeenlinnalainen Turo Lehtonen, joka on yksi ravintolan kanta-asiakkaista.

Aukioloaikojakin on muutettu. Yrittäjän suunnitelmissa on myös pitää ravintolaa tarvittaessa viikonloppuisin auki kello 22 sijaan kello 24 asti.

Asemaravintola avautuu arkisin nyt jo kello 6.15.

– Avaamme jo aiemmin, jotta voimme palvella aamujunan odottajia.