Viime viikon maanantaina Kumppanuustalossa jammailtiin, kun paikalla oli iso kasa tanssin harrastajia.
Toisessa kerroksessa avattiin näyttely, jossa on esillä Pysäkin tanssiryhmän asusteita vuosien varrelta. Erikoisimmasta päästä ovat kymmenistä solmioista ommellut hameet, joiden historia ulottuu 2000-luvun alkuun.
– Yksi tanssijoista, Leila Alkio keksi idean, että lähdettäisiin kerjäämään kaapin pohjille jääneitä solmioita tanssihameiden materiaaliksi, ryhmän vetäjänä toiminut Pirjo-Liisa Vilenius muistelee.
– Teimme lehtipuffin teemalla "Kravatit kiertoon" ja Kaupunkiuutisissa julkaistiin sen pohjalta tehty juttu. Solmiota tulikin sitten ovista ja ikkunoista aivan valtava kasa.
Ensimmäiset pukunsa tanssijat lainasivat Hämeenlinnan teatterista. Seuraavan, niin sanotun juhlapuvun suunnitteli Pysäkin käsityöpiirin vetäjä Ritva Sutinen ja kukin tanssija ompeli sekä koristeli sen omin käsin.
Muutaman vuoden päästä ryhmän aloittamisesta joukkoon liittyi myös miestanssijoita, joiden asusteina olivat paita, liivi ja lierihattu, mutta joskus myös norjalainen villapaita.
Näyttelyssä on mukana tanssijoiden henkilökohtaisia asuja, kansallispukuja ja ryhmään kuuluneen Lea Heinäsen solmioista ompelemia laukkuja.
Hämeenlinnalaisen Kulttuurikaari-yhdistyksen aloittama tanssiryhmä aloitti kahdeksan tanssijan kokeiluna ja lukiolaisten vanhojen tanssien innoittamana vuonna 2002.
Vapaaehtoiskeskus Pysäkillä kokoontunut ryhmä ei koskaan keksinyt itselleen nimeä, joten sitä alettiin kutsua harjoittelupaikkansa mukaan. Toiminta oli 20 vuoden ajan hyvin aktiivista.
– Harjoittelimme joka viikko ja tuntui, että esiintymisiä oli aivan kauheasti. Kävimme jatkuvasti tanssimassa palvelutaloissa, laitoksissa ja ihmisten kodeissa, Elna Koskiluoto kertoo.
Tanssiryhmä lopetti 20 vuotta kestäneen toimintansa vuosi sitten lähinnä koronan takia, mutta porukka ei niin vain hajoakaan maailman tuuliin.
– Olemme tavanneet muutamia kertoja ja vähän tanssahdelleet, Vilenius sanoo.
– Ryhmää pitää edelleen koossa vuosien aikana syntynyt ystävyys.
Tanssiasujen näyttely 30.1. asti Kumppanuustalossa (Kirjastokatu 1).