Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Näyttelijä Mikko Töyssy kertoo roolistaan Simo Salmisena – Kaksin­kertainen Putous-voittaja tuikkii tähtenä myös valkokankaalla

Vuonna 2016 Mikko Töyssy jutusteli Hämeenlinnan teatterin näyttelijälämpiössä yhtä aikaa täpinöissään ja vähän hämmentyneenä.

Näyttelijä oli valittu esittämään talousaliupseeri Mäkilää Aku Louhimiehen suurproduktiossa Tuntematon sotilas.

Kun elokuva seuraavana vuonna sai ensi-iltansa, Töyssyn hämeenlinnalaiset fanit päästelivät ärräpäitä. Mäkilän kohtaukset oli leikattu valmiista versiosta kokonaan pois.

– Olin ehkä henkisesti vähän varautunutkin tilanteeseen, mutta toisaalta ajattelin, että ei helkkari, näinkö tässä sitten kävi, Töyssy muistelee.

– Harmistus ei kuitenkaan kestänyt paria päivää pitempää, kun tällaiset asiat ovat ihmisten murheista niitä pienimpiä.

Katsojien iloksi Töyssyn roolityö nähtiin myöhemmin Tuntemattoman sotilaan viisiosaisessa tv-sarjaversiossa.

Jos elokuvaura ei Töyssyllä lähtenytkään ensimmäisellä kerralla lentoon, viime vuonna miestä pääsi näkemään valkokankaalla oikein kunnolla.

Näyttelijä esiintyy muun muassa Napapiirin sankareiden neljännessä osassa ja Punttikomediassa. Lisäksi hän tulkitsee Simo Salmisen roolin parhaillaan tekeillä olevassa, Spede Pasasesta kertovassa elokuvassa.

– Olen keskustellut roolista paljon ohjaajan kanssa. Simo Salminen oli Speden luottopakki, johon hän saattoi luottaa joka tilanteessa, Töyssy pohtii.

– Minulle hänestä on välittynyt kuva aina iloisesta ja ystävällisestä ihmisestä, jolle hänen sävyisä luonteensa oli joskus myös kiviriippa.

Reissussa rähjääntynyt kehonrakentaja Punttikomediassa on Töyssyn ensimmäinen päärooli elokuvassa.

Painojen kolistelu ei ole näyttelijälle vierasta. Tämä paljastui yhdessä Villi kortti -ohjelman jaksossa, jossa Töyssy päihitti Kalle Palanderin muun muassa pystypunnerruksissa.

– Isä on vanha painonnostaja ja meidän molempian fysiikka on lajille otollinen. Penskana tuli kiskottua rinnallevetoja, joten kyllä ne tarvittaessa tulevat vielä selkärangasta, Töyssy tuumaa.

Elokuvassa entinen kehonrakentaja Vili valmentaa selkäongelmista kärsivää Kerttua (Iina Kuustonen), joka osoittautuukin geneettiseksi superlahjakkuudeksi.

– Todella mielenkiintoinen matkahan siitä tuli. Kävin Bull Mentulan salilla treenaamassa muutaman kuukauden ja pääsin tutustumaan kehonrakennuksen maailmaan, joka on tosi intensiivinen ja vaatii suurta päättäväisyyttä, Töyssy sanoo.

– Oli myös hienoa tehdä hommia Iinan kanssa. Olimme 11 vuotta sitten yhdessä harrastajanäyttämöllä, jossa hän oli pääroolissa ja minä se kolmas kivi vasemmalta.

Töyssy aloitti näyttelijänuransa harrastajana Valkeakosken kaupunginteatterissa. Kun Hämeenlinnan teatterinjohtaja Heikki Paavilainen tarjosi mahdollisuutta kokeilla siipiään ammattilaisena, Töyssy ei epäröinyt.

Hän työskenteli Hämeenlinnassa vuosina 2012–2019 ja voitti katsojien sydämet puolelleen. Töyssy valittiin kolmesti peräkkäin suosikkinäyttelijäksi Kaupunkiuutisten ja Hämeenlinnan teatterikerhon vuotuisessa yleisöäänestyksessä.

– Hämeenlinnasta minulla on paljon lämpimiä muistoja ja Sandbergin Lassen kanssa käydään aina välillä purjehtimassa tai katsomassa lätkää.

Valtakunnan tietoisuuteen Töyssy nousi vuonna 2017 Villi kortti -ohjelman sketsissä, jossa hän esitti SM-liigan voittopokaalia eli ”Poikaa”.

– Yksi tuttu harrastajateatterin ajoilta otti yhteyttä ja kertoi, että Poika-sketsiin etsitään jotakin ei niin tunnettua näyttelijää. Juttuhan meni sitten kansalle läpi, ja vähän ajan päästä minua pyydettiin uudeksi panelistiksi.

Seuraava iso hyppäys television puolella olikin sitten Putous-ohjelma, jonka näyttelijöihin Töyssy liittyi keväällä 2020.

Hänen kehittelemänsä virolainen talouskonsultti Urmas Viilunk vei kauden sketsihahmokilpailun voiton, ja yhtä menestyksekäs oli viime vuonna forssalainen viinitilallinen Kaisla Sose.

Seuratun ja paljon kommentoidun ohjelman valokeilassa oleminen ei aiheuta Töyssylle unettomia öitä.

– Alussa kaikki oli tietenkin uutta ja ihmeellistä. Aika nopeasti pääsin kuitenkin sellaiseen mielentilaan, että töitä tässä vaan tehdään ja nautiskellaan. En ota kantaakseni paineita, toiset tykkäävät ja toiset eivät.

Töyssyn mukaan jokaisella näyttelijällä on oma tapansa hahmojen rakentamisessa.

– Itse saatan mennä peilin eteen miettimään, millaisia asioita minulla on tuotavana lauteille omien vahvuuksieni kautta. Keksin ehkä ensin nimen ja katson, mitä pää alkaa tuottaa. Joskus hahmo voi syntyä yhdestä havainnosta ja tai jostakin eleestä, jota alan sitten korostamaan.

Putouksen 15. tuotantokausi starttaa MTV3:lla lauantaina 21. tammikuuta kello 19.30. Ohjelman ennakkomainoksissa Töyssy on vilahtanut kissaa silittelevänä hahmona, joka muistuttaa James Bond -elokuvien arkkikonnaa Ernst Stavro Blofeldia.

– En halua paljastaa etukäteen liikaa. Sen voin sanoa, että nyt ollaan ihan uuden äärellä edelliseen hahmoihin verraten.

Jalat maassa pitävä näyttelijä ei ole määrätietoisesti rakentanut uraansa, vaikka nousu koko kansan tuntemien viihdyttäjien joukkoon on ollut rakettimainen.

– Oli monella tavalla hyvä, että tällainen työura tuli eteeni vasta nyt, eikä joskus parikymppisenä, Töyssy sanoo.

– Kaikki on ollut ihan sattumaa ja olen ollut onnekas. Olen kiitollinen, että saan tehdä erilaisia töitä.