Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Hämeenlinna on jännittävä ja juuri sopivan kokoinen kaupunki" – Jyrki Linnankivi palaa juurilleen Kaupunkiuutisiin

Kaupunkiuutisten uusi kolumnisti tienasi nuorena ensimmäiset taskurahansa saman lehden leivissä.

The 69 Eyes -yhtyeen laulaja Jyrki Linnankivi on Hämeenlinnan Kaupunkiuutisten uusi kolumnisti.

Hämeenlinnassa nuoruusvuotensa viettänyt Linnankivi aikoo kirjoittaa kolumneissaan havaintojaan ja muistojaan kaupungista.

– Nyt olen sellaisessa iässä, että voin ryhtyä muistelemaan kivoja muistojani, tänä vuonna 55 vuotta täyttävä Linnankivi toteaa.

– Johtoajatukseni on, että Hämeenlinna on jännittävä, muistorikas, todella kaunis ja juuri sopivan kokoinen kaupunki. Satunnaiskävijänä ihastelen paikkaa ja haluan tuoda hämeenlinnalaisille hyvää mieltä.

Linnankivi on iloinen siitä, että kolumnit julkaistaan nimenomaan samassa kaupunkilehdessä, joka oli hänen ensimmäinen työpaikkansa 1980-luvulla.

– Aloin jakaa Kaupunkuutisia heti, kun olin täyttänyt 12 vuotta. Se oli minun ensimmäinen työpaikkani ja mahdollisti täysipainoisen musiikki- ja sarjakuvaharrastukseni.

Hämeenlinna on jännittävä, muistorikas, todella kaunis ja juuri sopivan kokoinen kaupunki.

Jyrki Linnankivi

Lehdenjaosta saamillaan tuloilla Linnankivi tilasi Amerikasta supersankarisarjakuvia ja osti haluamaansa musiikkia.

– Ja tässä nyt ollaan! Jälleen kerran yksi ympyrä sulkeutuu elämässäni, hän naurahtaa.

Linnankivi on jo aiemmin julkisuudessa kertonut päätyneensä opiskelemaan analyyttista kemiaa yliopistoon sen vuoksi, että hänen suosikkisankarinsa Hämähäkkimies Peter Parker oli kemian opiskelija.

Kirjoittaminen on Linnankivelle tuttua. Hän on kirjoittanut aiemmin kolumneja ranskalaisiin ja saksalaisiin goottirock-lehtiin.

Häneltä on ilmestynyt myös muistelmakirja Kulkurin valssi, jossa Linnankivi muistelee seikkailujaan rokkimaailmassa.

– Lisäksi muutamia vuosia sitten kaikkien itseään kunnioittavien tyyppien kuului julkaista joku keittokirja, joten minäkin tein vegaanisen mehustuskirjan. Olen edelleen Liken kirjailija, ja suunnittelen kovasti uutta kirjoittamista.

Oppinsa kirjoittamiseen Linnankivi on saanut koulun penkiltä Hämeenlinnasta.

– Hämeenlinnan lyseon lukiossa äidinkielenopettajani oli maineikas Pekka Iisa, jonka ainekirjoitustunneilta kukaan ei voinut saada kahdeksikkoa parempaa numeroa. Hän piti huolta siitä, että meistä kaikista tuli hyviä kirjoittajia.

– Olen kiitollinen siitä, että minulla on ollut näin hieno opettaja. Edelleen hänen sanansa kaikuvat päässäni, kun mietin oikeinkirjoitusasioita, Linnankivi paljastaa.

Hänen ensimmäinen kolumninsa julkaistaan keskiviikkona 1. helmikuuta ilmestyvässä lehdessä.

Juuri ennen sitä, tammikuun viimeisenä viikonloppuna Linnankivi tulee yhtyeineen Hämeenlinnaan, jossa The 69 Eyes vetää kaksi ennakkoon loppuunmyytyä keikkaa Suisto-klubilla.

Lisäksi Jyrki69:n 80’s Rock Show -radio-ohjelma jatkuu keväällä Radio Cityllä.

Linnankiven tähdittämän Vain elämää -tv-sarjan 13. tuotantokauden uusinnat pyörivät edelleen Nelosella ja Ruudussa.