Hämeen Sanomien lehtitalon ravintola hiljeni joulun jälkeen hetkeksi, kun Jani Bladin Tasolounas siirtyi SSAB:n toimitiloihin.
Heti vuoden vaihduttua yläkerrasta alkoi kuitenkiin kuulua lupaavaa astioiden kilinää ja viime tiistaina uusi ravintola avasi ovensa.
Yrittäjä on kaupunkilaisille entuudestaan tuttu, thairavintola Sawaddeeta ja Hämeenlinnan ateriapalvelua pyörittävä Susan Vekka.
– Minulle soitettiin ennen joulua, että kiinnostaisiko minua siirtää ateriapalvelun toimitilat Puusepänkadulta tänne Vanajantielle ja samalla ottaa koppi lounasravintolasta, Vekka kertoo.
– Pari yötä siinä tuli mietittyä, sillä itselläni ei ollut ajatuksia laajentaa toimintaa. Lopulta halusin ottaa mielenkiintoisen haasteen vastaan ja hyvillä mielin lähden kehittämään uutta.
Uudessa ravintolassa on tarjolla perinteistä suomalaista lounasruokaa, mutta myös eksoottisempia makuja.
– Tykkään todella paljon itämaisesta ruuasta, ja minulla on turkkilainen ja thaimaalainen kokki. Panostamme runsaaseen salaattipöytään, jossa on paljon erilaisia makuja. Hummustakin löytyy ja leivomme aina tuoreet leivät, ravintoloitsija lupaa.
Pääsääntöisesti listoilla on kaikille tuttuja ruokalajeja, kuten vaikkapa härkäruukkua, pitkään haudutettua possukastiketta tai lohikeittoa.
Panostamme runsaaseen salaattipöytään, jossa on paljon erilaisia makuja.
Susan Vekka
– Listalla on joka päivälle periaatteessa vain yksi lämmin ruoka, mutta sen ohessa voi olla tarjolla jotain vaihtoehtoisia lisukkeita.
Ravintola on auki joka arkipäivä kello 10.00–14.00.
Vanajantien uusi ruokapaikka on Ravintola Love, mutta nimi odottaa vielä siunaustaan Patentti- ja rekisterihallitukselta.
– Siellä on kuulemma nyt kovasti ruuhkaa hakemusten kanssa, Vekka sanoo.
Viime päivät ovat olleet yrittäjälle todella kiireisiä, sillä lounasravintolan käynnistämiseen liittyy valtavasti työtä ja lukemattomia yksityiskohtia.
– Tämä ala ei ole helpommasta päästä, mutta toisaalta tykkään haasteista. Haluan tarjota hämeenlinnalaisille herkullista ruokaa. Olen suunnitellut, että tarjolla olisi kerran viikossa jotain thaimaalaista.
Vekka on toiminut ravintola-alan yrittäjänä Hämeenlinnassa vuodesta 2007. Hän oli mukana perustamassa thairavintola Sawaddeeta Sibeliuksenkadulle ja siirtyi sen ainoaksi omistajaksi 2014.
– Kyllä minä hyppäsin tälle alalle ihan rakkaudesta ruokaan. Olin matkustellut paljon ja ihastunut thaimaalaiseen keittiöön, jota ei Hämeenlinnassa ollut tarjolla, Vekka muistelee.
Sittemmin erilaisten ruokakulttuurien asema suomalaisten tottumuksissa on vahvistunut vuosi vuodelta.
– Thaimaalaisessa ruuassa on runsaasti erilaisia makuja. Monet luulevat sen olevan kauhean tulista, mutta se ei ole ollenkaan totta.
– Ruokavaliona thaikeittiö on myös hyvin helppo, koska se sopii laktoosittomille ja aika pitkälle myös gluteenittomille. Suosituimpia proteiineja ovat kana ja katkaravut, mutta myös kasvisannosten ja tofun suosio on lisääntynyt viime vuosina vahvasti.
Puhelimen pirinä on ollut Vekan uralla ennenkin lähtölaukaus uudelle aluevaltaukselle.
Pari vuotta sitten hän sai soiton, kun kaupungissa pitkään toimineelle Hämeenlinnan ateriapalvelulle etsittiin jatkajaa.
Palvelu toimittaa arkisin ruoka-annoksia erityisesti kotona asuville ikäihmisille. Ateria sisältää lämpimän lounaan, suolaisen lisukkeen ja jälkiruuan. Viikonlopuksi on tilattavissa kylmiä lounaita, jotka toimitetaan perjantaisin.
– Aloitamme arkisin joka aamu viideltä ja teemme itse ruuan, joka viedään koteihin lämpimänä. Vanhukset ovat olleet todella tyytyväisiä aterioihin ja palveluun, Vekka kertoo.
– Tässä työssä ei ole kysymys pelkästään aterioiden toimittamisesta vaan myös ihmisten kohtaamisesta.
Ravintola Love (Vanajantie 7) on avoinna arkisin kello 10-14.