Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomen kansallismuseon kohteissa kävijämäärät palasivat koronaa edeltävälle tasolle. Linnaan ja vankilamuseoon haetaan nyt kesäoppaita.

Korona-aika on jäämässä taakse Suomen kansallismuseon museoissa ja linnoissa. Suomen kansallismuseon kahdeksassa museossa ja kahdessa linnassa vieraili vuoden 2022 aikana yhteensä 596 326 kävijää. Edellisvuoteen verrattuna kasvu on merkittävä, yli 178 000 kävijää.

Seurasaaressa, Kansallismuseossa, Tamminiemessä, Hvitträskissä, mutta myös Louhisaaren kartanomuseossa, Hämeen linnassa ja Vankilassa kävijämäärien osalta on palattu koronaa edeltävälle tasolle.

Hämeen linnassa kävijöitä oli noin 101 200. Vilkkaan viime kesän aikana kävijät löysivät esimerkiksi Hämeen linnan kolmanteen kerrokseen rakennetun pienoismallisalin. Linnan suosio yksityistilaisuuksien ja ravintolapalveluiden osalta ylitti jopa vuoden 2019 ennätyslukemat.

Vain kesäkaudella avoinna olevan museon Vankilan kävijämäärien osalta päästään ennätyksellisen vuoden 2021 tasolle: kävijöitä oli tänä vuonna noin 30 000.

Vuoden 2022 aikana myös tapahtumatoiminta alkoi normalisoitua.

Vuoden 2022 aikana myös tapahtumatoiminta alkoi normalisoitua. Tämä näkyi selvästi kävijämäärissä: yhteensä opastetuille kierroksille ja tapahtumiin osallistui 190 000 kävijää, kun edellisvuonna osallistujia oli 122 000.

Esimerkiksi Kansallismuseossa kuluneen vuoden voi sanoa olleen edelliseen koronan kurjistamaan vuoteen verrattuna erittäin hyvä.

Kaikkiaan Kansallismuseossa oli kävijöitä noin 184 000, mikä on yli 60 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna, jolloin koko museorakennus oli kiinni koronan vuoksi neljä kuukautta.

Suomen kansallismuseon kohteista Seurasaaren, Tamminiemen, Hvitträskin ja Louhisaaren kartanolinnan kävijämäärät ylsivät selvään nousuun.

– Kun korona-aikana kotimaan matkailubuumi suuntautui pääkaupunkiseudun ulkopuolelle, voidaan Suomen kansallismuseon osalta todeta, että matkailijat ovat palanneet myös Uudellemaalle, museopalvelujohtaja Tiina Mertanen sanoo Suomen kansallismuseon tiedotteessa.

Olavinlinnassa kävijämäärät kasvoivat selkeästi koronavuosiin verrattuna, kun myös Oopperajuhlat järjestettiin kahden vuoden tauon jälkeen. Vuoden 2022 aikana kävijöitä oli yhteensä 124 000.

Suomen merimuseon kokonaiskävijämäärät nousivat liki koronaa edeltävälle tasolle. Kävijöitä oli kuluneena vuonna 113 600, kun koronavuonna 2021 jäätiin 90 300 kävijään.

Suomen merimuseon museolaivat ja viime keväänä yleisölle avautunut Majakkalaiva Kemi kiinnostivat kävijöitä. Kesäkauden aikana museolaivoihin tutustui yhteensä 18 000 henkilöä.

101 200

Hämeen linnan kävijämäärä.