Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Viime kesänä on-off-liitostaan Ville Virtasen kanssa lähtenyt ex-kansanedustaja ja Autismiliiton toiminnanjohtaja Satu Taiveaho on löytänyt jo uuden rakkaan rinnalleen. Taiveaho julkaisi uudenvuodenpäivänä Facebookissa kuvan sormuksista ja paljasti samalla uuden mysteerimiehensä henkilöllisyyden.

Hän on tamperelainen yrittäjä Tatu Varpukari, joka on esiintynyt julkisuudessa viime vuosina useissa haastatteluissa ja blogissaan. Niissä Varpukari on kertonut avoimesti päihdetaustastaan, joka vei hänet lähelle kuoleman portteja pari vuotta sitten.

Varpukarin viimeinen, puoli vuotta kestänyt ryyppyreissu päättyi kymmenen päivän psykoosiin. Sairaalasta päästyään vuonna 2019 hän hakeutui päihdehoitoon ja on elänyt raitista elämää nyt jo kolmisen vuotta.

Potkut ison yrityksen johtajan paikalta juomisensa takia saanut Varpukari, 50, valmentaa nykyisin kohtalotovereitaan Selvä elämä -yrityksensä kautta.

"Hän tuntui heti oikealta"

Ennen kihlauksensa julkistamista Satu Taiveaho kävi Facebook-päivityksessään läpi vaikeaa viime vuottaan, jota leimasi etenkin avioero Ville Virtasesta.

– Vaikka tämä liitto jäi lyhyeksi, niin se ei tehnyt eroa helpommaksi. Mm. suru, pettymys ja epäonnistuminen, unelmien ja toiveiden romahtaminen, vaikeus irrottaa, vaikka se oli välttämätöntä. Vaikeus luopua perheestä, joka oli muodostunut ja ihmisistä, jotka olivat tulleet rakkaiksi Haminassa, Taiveaho purki tunteitaan.

Eroaan hän kävi läpi syksyllä eroseminaarissa. Tinderkin tuli tutuksi. Pikku hiljaa Taiveaho tutustui "muutamiin uusiin ihaniin ihmisiin".

– Ehkä jonkinlaista seurusteluakin oli hetki yhden ihanan ihmisen kanssa, vaikka se ei sitten enempään johtanutkaan. Sitten tuli nykyinen miesystäväni, joka tuntui heti oikealta, Taiveaho kertoi päivityksessään, jonka hän päätti kertomalla katsovansa valoisasti vuoteen 2023.

Kaupunkiuutiset toivottaa onnea kihlaparille! Naimisiin pari ehtinee sitten, kun Taiveahon viimeisin ero on lainvoimainen. Seiska-lehti selvitti, että parin kuuden kuukauden harkinta-aika päättyy loppiaisena.

Kaupunkiuutisten Hämptonissa puhutaan -juorupalstalla ruoditaan viikon tapahtumia kieli poskessa.