Poltinahon entisen kasarmialueen laidalla jäähallin vieressä seisoo pitkä letka vanhoja armeijan autotalleja.
Kaksi niistä on ollut pitkään Hämeenlinnan sukeltajien käytössä, mutta nyt tallit ovat saaneet purkutuomion.
– Hämeenlinnan kaupunki on irtisanonut vuokrasopimuksemme, ja meidän on lähdettävä täältä toukokuun loppuun mennessä, puheenjohtaja Tero Lehtonen toteaa.
– Neuvottelut olivat aika pitkälläkin HS-veden vanhassa pumppaamossa olevista tiloista, mutta sitten ilmeni, että rakennuksessa on asbestia ja muita vaarallisia yhdisteitä. Eli tällä hetkellä olemme taas tyhjän päällä.

Sijoittajien hintoja seuralla ei ole maksaa. Hämeenlinnan Sukeltajat on yleishyödyllinen, kädestä suuhun elävä yhdistys, joka hoitaa talkoilla muun muassa kaupungin uimarantojen puhdistukset keväisin, vapaaehtoisen pelastustoiminnan tehtäviä ja ruumiinetsintöjä Kanta-Hämeen alueella.
Vuonna 2010 perustettu seura syntyi Hämeenlinnan Urheilusukeltajien ja Ahveniston Vesipetojen lyötyä hynttyyt yhteen.
Toiminnan selkärankana on ympärivuotinen laitesukellus sekä talvikautena seuran uimahallivuoroilla tapahtuvat erilaiset aktiviteetit.
Sukeltajien uppopallojoukkue on voittanut lukuisia suomenmestaruuksia ja kultaa tuli taas tänäkin vuonna. Jäseniä seurassa on noin 200.
Seuran juniorit eli norpat puuhaavat kaikenlaista uinnin, sukelluksen, vesileikkien ja vesipelastuksen parissa uimahallissa.
– Ryhmään on koko ajan jonoa ja olemme kouluttaneet kaksi uutta junioriohjaajaa, seuran sihteeri Markus Puumala sanoo.
– Keväällä aloitamme erityisryhmien sukelluskoulutukset, joiden ohjaajat olemme myös itse Hämeenlinnassa kouluttaneet.

Vireä, menestynyt ja arvokasta talkootoimintaa tekevä seura kaipaa nyt uutta tukikohtaa, jolla on tietyt kriteerit.
– Kaasupullojen täyttämiseen liittyvien määräysten mukaan niiden täytyy olla maatasossa, ja kompressoreita varten tarvitsemme vähintään puolilämpimän tilan, Lehtonen määrittelee.
Muuten seuran tarpeisiin soveltuu melkeinpä paremmin vanha ja nuhjuinen kuin uusi kiiltävä.
–Jos esimerkiksi löytyisi joku isäntä tai emäntä, jolla lojuu 150 neliön halli joutilaana ja joka haluaisi jeesata halvalla vuokralla, Puumala pohtii.
– Otamme kaikki vihjeet riemusta kiljuen vastaan.