Chingiz Abassovin, Aarne Arponevan, Jouni Pajavuoren ja Tuija Joffren Talvinäyttely on Galleria Kantolassa 25. helmikuuta asti.
Neljän taiteilijan yhteinen Talvinäyttely avautui Galleria Kantolaan Vanajantielle joulukuun alussa.
Ryhmänäyttelyssä ovat mukana hämeenlinnalaiset Chingiz Abassov, Aarne Arponeva, Jouni Pajavuori sekä Tuija Joffre.
Kaikilla näyttelyn taiteilijoilla on työhuone Kantolassa.
Miesten porukka on ystävystynyt ja hitsautunut niin hyvin yhteen, että välillä miehet myös työskentelevät yhdessä.
– On tärkeää, että saa toisilta palautetta, Aarne Arponeva tuumaa.
Talvinäyttelyssä on esillä kolmisenkymmentä työtä, joissa on niin maisemia, kasvitutkielmia kuin ihmishahmojakin. Myös teosten aikajana on laaja.
– Esillä on monipuolinen kattaus erilaisia töitä, Jouni Pajavuori kiteyttää.
Kasviaiheeseen erikoistuneen Pajavuoren teoksista uusimmat ovat tältä vuodelta ja varhaisin vuodelta 1998.
– Halusin kehystää vanhoja töitä uudestaan. Näyttää hyvältä, tuoreus on pysynyt. On hieno tunne, että tuntuu kuin olisin tehnyt tuon viime viikolla, hän viittaa varhaisimpaan teokseensa.
Miehen taiteen tyyli on vaihdellut esittävästä lähes abstraktiin, mutta teema on pysynyt samana kaikki vuodet:
– Käsittelen kasvimaailmaa yhä edelleen, mutta eri tavalla kuin ennen.
Aarne Arponevan varhaisimmat työt näyttelyssä ovat viidentoista vuoden takaa, tuorein taas on niin uusi, ettei sen väri ollut vielä kuivunut näyttelyn alkaessa.
Arponeva on erikoistunut maisemamaalaukseen.
– Pitäydyn siinä, mikä on ominta aihemaailmaani. Minulla on tähän sisäinen palo, mutta maisemasta pitää haltioitua, ennen kuin sitä alkaa tehdä.
Arponeva tutkii töissään maiseman valoa, varjoa ja väriä.
– Maalasin viidentoista vuoden ajan ulkona kesät talvet, mutta annan nykyisin armoa itselleni sen suhteen. Valo ja varjo muuttuvat ulkona niin nopeasti, että myös työskentelyn pitää olla nopeaa, jotta vaikutelma säilyy.
Chingiz Abassov toi Talvinäyttelyyn osan teossarjasta Going Rio. Sarjan idea on lähtöisin Antwerpenissa järjestetyistä karnevaaleista. Teokset ovat olleet esillä myös Brysselissä.
– Välillä, kun en tiennyt, miten jatkaa, kävin katsomassa Rubensin triptyykkiä The Cathedral of Our Ladyssa Antwerpenissa, tuolloin Belgiassa oleskellut taiteilija kertoo.
Abassovin toisen teossarjan aiheina ovat naiset erilaisista etnisistä taustoista.
– Jokainen taulu esittää jonkin tunnelman, kuten rakkaus tai suru. Marimekon kankaita olen käyttänyt niissä siksi, että ne ovat värikkäitä, Abassov kertoo.

Esillä on myös muotokuvia. Varhaisin teos Jouluaatto on vuodelta 2004.
– Hain, ja mielestäni myös sain siihen suomalaista tunnelmaa, Pietarin taideakatemian kasvatti kertoo.
Helsinkiläislähtöinen Tuija Joffre tekee tinkimättömästi omaa juttuaan. Joffren mustanpuhuvat ihmishahmot erottuvat muista töistä.
– Minulla on ihan eri lähtökohta. Olen scifisti, tulevaisuuteen katsova. Haluan luoda ihmiskunnan tulevaisuuden. Olen tehnyt 1990-luvulta saakka tämäntyyppisiä töitä.
Joffre käsittelee teoksissaan seksuaalisuutta ja sen moninaisuutta.
– Tutkin, mitä kaikkea ihmisen seksuaalisuus voi sisältää vaikkapa miljoonan vuoden päästä. En tiedä, mistä aihe tulee, mutta se kiehtoo minua. Minulla ei ole esikuvia, olen aivan yksin tämän taiteeni kanssa.
Joffre työskentelee Kantolassa jo viidettä vuotta. Näyttelyssä häneltä on kolme teosta.
– Näyttelyyn lähdin mukaan, kun tilaisuus tuli.
Galleria Kantola on Kantolan alueen kulttuuritoimijat ry:n eli "Soho Hämptonin" ylläpitämä. Talvinäyttely on elokuussa avautuneen Galleria Kantolan historian toinen näyttely.
– Koko Galleria Kantolasta on tullut positiivista palautetta, että ihanaa kun täällä tapahtuu, Pajavuori kiteyttää.
Galleria Kantola (Vanajantie 5, Hämeenlinna) on auki tiistaisin, keskiviikkoisin sekä lauantaisin kello 12–15. Galleriaan kuljetaan rakennuksen sisäpihalta.
Talvinäyttely on Galleria Kantolassa 25.2.2023 asti.