Millaista joulua viettää vihreiden arvojen moderni mies, joka on kaiken muun ohella tietotekniikan ekspertti? Perinteistä tietenkin.
– Olen ihan täysin joulumies, vaimokin sitä aina ihmettelee, Olli-Poika Parviainen tunnustaa.
–Tykkään yleisestikin perinteistä, ne luovat jatkumoa ja auttavat hahmottamaan omaa paikkaa maailmassa.
Usein ihmisen asenne jouluun kumpuaa lapsuuden kokemuksista. Näin on Hämeenlinnan kaupunginjohtajankin kohdalla.
Hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa synnyinkaupungissaan Raumalla.
– Lapsuuden joulut oltiin isovanhempien suuressa talossa. Paikalla oli paljon sukua ja kaikki tuntui jotenkin mystiseltä, Parviainen muistelee.
Hämäläistä imellettyä perunalaatikkoa on yritetty tehdä, mutta sen kanssa tarvitaan vielä treeniä.
Olli-Poika Parviainen
Nyt hän on rakentanut oman perheensä kanssa perinteet, joihin kuuluu muun muassa joulutunnelman herätteleminen jo hyvissä ajoin.
– Itsenäisyyspäivänä laitetaan tonttuja esille. Meillä on myös joulukalenterisukka, johon joulupukin apurit tuovat joka päivä jotakin.
Parviaisen perheessä kaikki jouluruuat tehdään itse. Kattaus on sekin hyvin perinteinen.
Joulupöydän tähtenä on pieni luomukinkku, joka loppuu aina ennen aikojaan. Kalaa on muutamaa eri laatua, mutta jälkiruokiin ei niinkään satsata, koska ne jäävät usein syömättä.
– Reseptejä on haettu sieltä täältä. Hämäläistä imellettyä perunalaatikkoa on yritetty tehdä, mutta sen kanssa tarvitaan vielä treeniä, Parviainen tuumaa.
Jouluaaton perinteisiin kuuluu myös piirrettyjen katsominen lasten kanssa. Vanha kunnon Lumiukko on arvossaan, mutta joku toinen on sitäkin tärkeämpi.
– Olli Oksamies on meidän perheemme joulutraditio. Se on hieno ja koskettava animaatio tikku-ukkoperheestä.
Lahjat ilmestyvät jossain vaiheessa kuusen alle, mutta joulupukki ilmaantuu vaihtelevasti.
– Viime kerralla pukki näkyi valvontakamerassa, mutta tästä joulusta en vielä tiedä, tuleeko hän käymään.
Ensimmäisenä joulupäivänä perhe suuntaa yhdessä ulkoilemaan. Tapaninpäivä on pyhitetty vierailuille.
– Joulussa on minulle tärkeintä läheisten kanssa ihan perhepiirissä vietetty aika, Parviainen sanoo.
– Yhteenkuuluvuus, lämpö, rauha ja tunnelma.