Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hämeenlinnalainen pukutaituri Eini Tuominen löi vuosi sitten takaraivonsa jäiseen maahan – palaa nyt vihdoin yritykseensä aivo­vamman jälkeen

Tapaturma vei ateljeeompelija Eini Tuomiselta työt lähes vuodeksi. Nyt hänen pukunsa nähtiin taas Linnan juhlissa.

Vuosi sitten tapaninpäivänä Eini Tuominen oli tavalliseen tapaan koiransa ja lapsuudenperheen koirien kanssa ulkona. Niistä suurin juoksi innoissaan takaa päin kohti Tuomista sillä seurauksella, että tämä kaatui suorilta jaloilta selälleen ja löi takaraivonsa jäiseen maahan.

Kun pahoinvointi ja päänsärky eivät hellittäneet muutamassa päivässä, Tuominen hakeutui hoitoon. Lähimuistissakin oli aukkoja.

– Tutkimuksissa todettiin, ettei kyse ole mistään kovin vakavasta, mutta myöhemmin minulla diagnosoitiin määrittämätön aivovamma, Tuominen kertoo.

Aivovaurio ei näy röntgen- tai TT-kuvissa, mutta vaikeutti pitkään elämää pahojen päänsärkyjen, muistihäiriöiden ja tasapainovaikeuksien muodossa.

– Olen ilmeisesti lyönyt pääni elämäni aikana liian monta kertaa, ja tämä viimeinen osoittautui sitten kohtalokkaaksi.

Nyt Tuominen seisoo kuitenkin taas ateljeessaan, jonka hän pani pystyyn tänä syksynä Reskalle Boho Second Hand -putiikin alakertaan. Ennen koronaa hän työskenteli vuosia Kauppapaikka Tavastilassa Artisan ompelimo -putiikissa.

– Olen pikku hiljaa tekemässä paluuta työelämään. Teen töitä osa-aikaisesti voimien mukaan, Tuominen kertoo.

Yksi hänen viimeisimmistä luomuksistaan nähtiin joulukuussa Linnan juhlissakin. Se oli Tuomisen Liisa Koskiselle suunnittelema petroolinsininen villa-pitsipuku.

– Se oli jo toinen pukuni Linnaan hänelle.

Miltä tuntuu katsoa omia töitään televisiosta?

Korostan aina vartalon parhaita puolia. Jokaiselle löytyy pukeva vaihtoehto.

Eini Tuominen

– Onhan se aina jännittävää. Esimerkiksi nyt puku näytti tv:ssä ihan eriväriseltä kuin luonnossa, Tuominen kertoo.

Hän toivoisi, että Linnan juhlien muotikommentaattorit nostaisivat nykyistä enemmän esille uusia taitajia sekä kierrätyspukuja.

– Bongasin sieltä nytkin useamman aiemmin nähdyn puvun, joista osaa oli hieman uudistettu.

Eini Tuominen tunnetaan erityisesti monikerroksellisista, pitseillä leikittelevistä hää- ja juhlapuvuistaan. Suunnittelu lähtee aina asiakkaiden tarpeista ja unelmista.

– Korostan aina vartalon parhaita puolia. Toiselle sopii paremmin laskeutuva, toiselle graafisempi malli. Jokaiselle löytyy kyllä pukeva vaihtoehto.

Hän tekee myös toiminnallisia vaatteita esimerkiksi pyörätuolia käyttäville asiakkaille.

Tuominen on rakastanut käsitöitä pienestä asti.

– Pidän kaikista materiaaleista. Kotonakin olen harrastanut rintamamiestalon remontointia. Se on minulle elämäntapa.

Atelje Eini jakaa työtilansa Raatihuoneenkadulla käsityöyritys Tapu Tapun kanssa, joka valmistaa muun muassa kauneudenhoitoalan kertotuotteita.

– Minä olen aamu- ja hän iltaihminen, joten yhteistyömme sujuu hyvin, Tuominen hymyilee.

Yläkerran kierrätysvaatteisiin erikoistuneesta putiikista tulee hänelle jonkin verran korjausompelutöitä, mutta varsinainaisesti Tuominen on keskittynyt pukuompeluun.

– Tosin minulla on vintagen kohdalla sydämessä heikko kohta, enkä raaski kieltäytyä sellaisista tuunaustöistä, hän sanoo.

Viime aikoina Tuominen on laajentanut osaamistaan myös pukeutumisneuvonnan puolelle. Hän pitää siinäkin esillä ekologista ajattelua.

Monella on kotonaan paljon vanhoja, hyväkuntoisia vaatteita, joiden koko tai malli ei ole enää sopiva.

– Menen usein asiakkaan kotiin katsomaan, mitä sieltä löytyy, ja sitten voimme esimerkiksi tuunata vanhoja aarteita uuteen uskoon.

Vaikka takana on melkoinen vuosi, Tuomiselle ei ole jäänyt tapaturmasta pelkoa liikkua ulkona liukkailla keleillä.

– Tasapainoni on ihan hyvä, kunhan en kulje liian lujaa. Pitää vaan köpötellä sellaisella mummotyylillä, Tuominen naurahtaa.

Hän kertoo unelmoivansa siitä, että pysyy terveenä ja pystyy jatkamaan ammatissaan.

– Haluan tehdä sitä, mitä rakastan eniten maailmassa eli juuri tätä työtä. Toivottavasti myös ihanat asiakkaani löytävät uudelleen luokseni.