Enkelten kappeli -näyttely on esillä Janakkalan kirjaston aulassa 6. tammikuuta asti.
ITE-taiteilijanakin tunnetun turenkilaisen Martti Hartikaisen kristillinen puuveistosnäyttely Enkelten kappeli avautui Janakkalan pääkirjastoon Turenkiin 9. joulukuuta.
– Näyttely liittyy joulun teemaan. Pääaiheena on enkeli, joten näissä kaikissa töissä on enkeli mukana.
Näyttely on esillä Janakkalan pääkirjaston aulassa.
Tilaa hallitseva pääteos Jeesus on yli kuusi metriä leveä ja reilut kolme metriä korkea.
Teoksen veistokset sisältävät kohtauksia Jeesuksen elämästä, jouluevankeliumia mukaillen.
– Teos käsittää Jeesuksen elämän, syntymän ja kuoleman. Ison pääteoksen reliefit ovat syntyneet viimeisten kolmen vuoden aikana. Näen teoskokonaisuuden kaikki osat yhdessä nyt ensimmäistä kertaa, Hartikainen kertoo.
Näyttelyn teokset ovat osa isompaa teoskokonaisuutta nimeltään Jätkän enkelten kappeli.
– Täällä on esillä vain pieni osa veistoksistani.
Näyttelyn Risti-sarja käsittää usempia teemaan liittyviä veistoksia. Sarjan yhteydessä on esillä myös yksittäisiä puuveistoksia, muun muassa Enkeli, Elämän rajallisuus ja Rakkauden posti.
Lasivitriinissä toisella seinustalla on esillä kappelin tarpeistoa, kuten kastemalja, ehtoollistarpeisto ja kolehtihaavi.
Näen teoskokonaisuuden kaikki osat yhdessä nyt ensimmäistä kertaa.
Martti Hartikainen
Esillä on myös kynttilänjalkoja ja puukukkia, sekä muistorasioita, jotka liittyvät Hartikaiselle läheisiin henkilöihin, isään, äitiin ja ystäviin.
Hartikainen teki työuransa rakennusmestarina.
Hänet löydettiin ITE-taiteen piiriin Maaseudun Sivistysliiton Hämeessä vuosina 2020–2022 toteuttamassa kartoitusessa.
– Olen tehnyt puuveistoksia koko ikäni, 76-vuotias taiteilija kertoo.
Hartikainen tekee veistoksiaan usein isoista pölleistä. Niitä hän työstää yleensä autotallissaan. Lisäksi kodin kellarissa on veistotila pienemmille teoksille.
– Teen yleensä eri töitä yhtä aikaa, jotta jatkuvuus säilyy.
Hartikaisen työt jakautuvat kolmeen pääteemaan: uskonnolliset teokset, luonto ja eläimet, sekä koti.
– Olen tehnyt myös joitakin kantaaottavia sekä vertauskuvallisia veistoksia.

Noin kolmannes puuveistoksista käsittelee kristillisyyttä.
– Olen aina ollut kiinnostunut uskonnosta.
Myös luonto on lähellä miehen sydäntä ja patikointi on rakas harrastus.
– Olemme ajelleet pitkin poikin Suomea, vain yksi kansallispuisto on käymättä.
Hartikainen on tehnyt pihapiiriinsa Janakkalaan autosuojan, jossa hän säilyttää veistoksiaan. Teoksia on nähty myös muissa näyttelyissä.
– Tervakosken seurakuntatalolla oli vuosi sitten esillä vastaava näyttely, mutta pienemmässä mittakaavassa.
Hartikaisen teoksia on esitelty ITE-taiteen yhteisnäyttelyissä Lahdessa sekä Hämeenlinnassa.
– Sinänsä ITE-taiteilijuus ei ole vaikuttanut tekemiseeni, teen veistoksia samalla tavalla kuin ennenkin, mutta ehkä näyttelytoiminta vähän aktivoitui, Hartikainen pohtii.
Hän suunnittelee näyttelyn pitämistä mahdollisesti ensi keväänä teemalla luonto ja eläimet.
– Tähtään luontoaiheiset teokset kevääseen, koska silloin luonto herää.
Myös nyt esillä olevan Enkelten kappeli -näyttelyn ajankohta oli ennakkoon mietitty.
– Ajattelin, että näyttely sopii teemaltaan juuri tähän joulun aikaan.
Enkelten kappeli -näyttely on esillä Janakkalan kirjastossa Turengissa (Koulutie 2) 6.1.2023 asti.