Tasavallan presidentti myönsi viime perjantaina maakuntaneuvoksen arvonimen Hämeenlinnan entiselle apulaiskaupunginjohtajalle Juha Isosuolle.
Hän teki pitkän ja monipuolisen uran seudulla, ja hänen osaamistaan on käytetty myös lukuisissa valtakunnallisissa kehittämistehtävissä.
Isosuo aloitti vuonna 1978 vs. kunnallisneuvosmiehenä Hämeenlinnan raastuvanoikeudessa.
Hämeenlinnan kaupungin palveluksessa Isosuo toimi muun muassa kaupunginviskaalina, asuntosihteeri–lakimiehenä, hallintopäällkkönä, kaupunginlakimiehenä, kehittämis- ja hallintopalveluiden toimialajohtajana ja lopulta kahdenkymmenen vuoden ajan apulaiskaupunginjohtajana, josta hän jäi eläkkeelle marraskuussa 2021.
Isosuo nosti Hämeen Sanomien eläkkeellelähtöhaastattelussa merkittävimmiksi saavutuksikseen Hämeenlinnan kaupunkikeskustan uudistamisen ja kuntaliitoksen.
– Tätä merkittävää muutosta ei varmaan oikein osata hahmottaa vielä tänä päivänäkään, Isosuo pohti.
Valtion tasolla Isosuo toimi sisäasiainministeriön projektipäällikkönä sekä useiden ministeriön asettamien toimikuntien/työryhmien jäsenenä.
Päätyönsä ohella Juha Isosuolla on ollut runsaat seitsemänkymmentä erilaista luottamustointa: puheenjohtajuuksia, sihteerin tehtäviä ja jäsenyyksiä eri kuntayhtymissä, seurakunnassa, säätiöissä, rahastoissa, yritysten ja liikelaitosten hallituksissa ja hallintoneuvostoissa.
Hän on ollut johtamassa ja kehittämässä muun muassa Seutukaavaliittoa, Hämeen liittoa, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiriä, Hämeen ammattikorkeakoulua, Hämeenlinnan seudun kansalaisopistoa, Koulutuskuntayhtymä Tavastiaa, Hämeenlinna-Vanajan seurakuntayhtymää, sekä seudullista vesihuoltoa.