Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Varusmiessoittokunta kuvasi Aulangolla ja Parolannummella lumisen TJ0-musiikkivideon – katso se täältä

Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan uusin TJ0-musiikkivideo julkaistiin torstaina YouTubessa ja Spotifyssa.

Varusmiessoittokunnan aliupseerikurssin tuoreet alikersantit toteuttivat jo perinteeksi muodostuneen TJ0-musiikkivideon kotiutumispäivänsä kunniaksi.

Tämän vuoden video kantaa nimeä Tavallaan haikeeta ja edustaa tyyliltään pop-rockia.

Musiikkivideo on aliupseerien tuottama ja toteuttama aina kappaleen sävellyksestä ja sovituksesta alkaen. Muun muassa Aulangolla, Verkatehtaan rannassa ja Panssariprikaatissa kuvatulla videolla nähdään taidonnäytteitä soittokunnan bändilinjalta ja muilta kokoonpanoilta.

– Nimi ja oikeastaan koko biisin sanoituksen sisältö syntyi, kun lähdimme miettimään porukalla mitä fiiliksiä kulunut vuosi on herättänyt meissä. Esille nousi paljon ajatuksia vuoden aikana karttuneista yhteisistä muistoista ja ikimuistoisista kokemuksista, joista sitten muodostuikin kappaleelle eräänlainen kantava teema, valottaa alikersantti Patrik Moilanen.

Varusmiessoittokunnan aliupseerikurssi on julkaissut TJ0-videoita jo vuodesta 2012. Tämän vuoden video on jo järjestyksessä kymmenes. Musiikkivideot ovat saaneet vuosi toisensa jälkeen suurta suosiota etenkin kotiutuvien varusmiesten ja heidän kotiväkensä keskuudessa.

– TJ0-musiikkivideot ovat aliupseerikurssiemme hieno ja tärkeä perinne, jota olemme halunneet jatkaa kunniakkaasti myös tänä vuonna. Tavoitteena oli tehdä kappale, johon kaikki kotiutuvat varusmiehet voivat samaistua, videon vastaava tuottaja alikersantti Risto Korhonen toteaa.

–  Kappaleet ovat varusmiesten keskuudessa kovassa kuuntelussa ja olen varma, että myös tätä kappaletta tullaan kuulemaan vielä monien varusmiesten kotiutumisjuhlien yhteydessä.

Kappale löytyy aikaisempien vuosien TJ0-musiikkivideoiden tapaan varusmiessoittokunnan YouTube-kanavalta ja parin vuoden tauon jälkeen myös soittokunnan Spotify-tililtä.