Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tapio Haavisto julkisti kahdeksankymppisenä sijoitusoppaan – "Sijoittaminen pitää eläkeläisen mukana maailman menossa"

Hämeenlinnalainen ammattisijoittaja kannustaa aiheesta kiinnostuneita mukaan alan paikallisiin yhdistyksiin.

Hämeenlinnalainen ammattisijoittaja ja sijoitusalan kouluttaja Tapio Haavisto, 81, julkisti marraskuun alussa opaskirjan Löytöretki sijoitusmaailmaan.

– Olen tiivistänyt siihen sen, mitä 21 vuoden ammattikokemuksestani on kertynyt. Kirja on eräänlainen testamentti, mies kuvailee.

Haavisto on aktiivisesti mukana paikallisessa Hämeen Osakesäästäjät -yhdistyksessä. Lisäksi hän vetää jo viidettä vuotta sijoituskerhoa Hämeenlinnan Kansallisissa Senioreissa.

– Sijoituskerhossa opiskellaan sijoittamista, mutta olennaista on maailman tapahtumien seuraaminen, sillä kaikenlaiset mullistukset voivat vaikuttaa talouteen. Siinä mielessä sijoittaminen on mannaa eläkeläiselle, että se pitää mukana maailman menossa.

Haaviston mukaan Suomessa on noin miljoona sijoittajaa, rahastosijoittajat mukaan lukien. Heistä aktiivisia osakesijoittajia on noin 40 000.

Hämeen Osakesäästäjissä on noin 350 jäsentä, joista aktiivisia on arviolta 50.

– Sijoittaminen on nettiajan ilmiöitä. Kynnys lähteä mukaan on matala. Tärkeintä on aktiivisuus ja uteliaisuus.

Yhdistyksissä antoisinta on ystävystyminen samanhenkisten ihmisten kanssa.

– Jos on kiinnostusta, kannattaa liittyä Hämeen Osakesäästäjiin. Myös nuoret ovat tervetulleita mukaan järjestäytyneeseen toimintaan, Haavisto kannustaa.

Muutaman vuoden sijoituskokemuksella pahimmat sudenkuopat on yleensä jo koettu.

Haaviston sijoittajanura sai alkunsa 2000-luvun taitteessa Äänekoskella, kun hän vähän alle kuusikymppisenä joutui työttömäksi metsäteollisuuden insinöörin tehtävistä 30 vuoden työuran jälkeen. Jotain täytyi keksiä tilalle.

– Nokian osake oli tuolloin maailman parhaita ja seurasin sitä. Kesällä 2000 ostimme vaimoni kanssa Nokian osakkeita. Samana syksynä niiden arvo oli noussut 70 prosenttia. Sain kipinän, että tässähän on minulle uusi harrastus.

Tähän mennessä mies on pitänyt yli sata sijoituskurssia muun muassa kesäyliopistoissa ympäri Suomea ja myös Hämeenlinnassa.

– Sijoituskoulutusta voi antaa, jos osaa perusasiat.

Vuodesta 2007 sijoitusneuvonta on ollut kuitenkin luvanvaraista.

– Minulla on muodollinen pätevyys, mutta en saanut firmalle lupia. En saa myydä yksilöllistä sijoitusneuvontaa, mutta markkinatietoa saan myydä, ja siihen liittyy myös tämän kirjan tekeminen.

Ensimmäisen oppaansa Löytöretki rahastomaailmaan Haavisto julkaisi kuusi vuotta sitten e-kirjana.

– En olisi toista kirjaa uskaltanut tehdä, jos ei olisi ollut aiempaa kokemusta.

Ammattisijoittajana Haavistolla on osaamista matemaattisen tilastotieteen hallinnasta sekä niin sanotusta finanssienglannista.

– Luen aktiivisesti amerikkalaisia sijoitussivustoja, joten alan käsitteet täytyy olla hallussa myös englanniksi.

Haaviston mukaan uusi opas sopii parhaiten sellaisille, joilla on jo muutaman vuoden kokemus sijoittamisesta, Helsingin pörssin yritysten tuntemus, sekä kiinnostusta muihinkin kuin Helsingin pörssin osakkeisiin.

– Muutaman vuoden sijoituskokemuksella pahimmat sudenkuopat on yleensä jo koettu.

Haaviston mukaan sijoituskohteita punnitessa tarvitaan tietoa ainakin kahdesta asiasta: pörssimenestyksestä, joka on mittarina häilyvä, sekä yritysanalyysistä, joka on pysyvämpää tietoa.

– Kun ne molemmat ovat tiedossa, saat realistisen käsityksen asioista.

Uusi kirja sisältää 96 yritysanalyysia, joista valtaosa on amerikkalaisia, mutta mukana on myös eurooppalaisia yrityksiä, Suomi ja Ruotsi mukaan lukien.

– Todelliset esimerkit ovat minun juttuni. Niitä vertailemalla ymmärtää, mitkä asiat ovat tärkeitä, Haavisto vinkkaa.

Mutta miten uusi opas eroaa muista vastaavista?

– Johtavana ajatuksena on, että minulla on "amerikkalaisen sijoittajan aivot", eli omistan globaalin ajattelumallin, jolla amerikkalainen sijoittaja menestyy maailmalla. Amerikka on maailman johtava talous – puolet maailman rahoista on dollareita. Jos otat tärkeimmät asiat sieltä, menestyt kaikkialla muuallakin. Se ei ole Amerikan ihannointia vaan talouden tosiasioiden ymmärtämistä parhaimmillaan.