Sunnuntaina kello 3.00 partio sai tehtäväksi mennä Hämeenlinnassa Raatihuoneenkadulla sijaitsevan ravintolan eteen, jossa järjestyksenvalvojat pitivät kiinni maahan hallintaotteella kaadettua aggressiivista asiakasta.
Noin 20-vuotias mies oli aiheuttanut häiriötä ravintolassa ja hänet poistettiin sieltä. Mies ei hyväksynyt poistamista, vaan yritti livahtaa takaisin terassin kautta.
Mies oli poistettu toistamiseen ravintolasta, jolloin hän oli alkanut käyttäytyä aggressiivisesti ja töninyt järjestyksenvalvojia.
Mies oli kaadettu maahan ja hänet pidettiin siellä poliisin tuloon asti. Hänen hallustaan löytyi puukko, jota mies kertoi pitävänsä mukanaan itsepuolustusta varten.
Kaksi nuorta miestä oli huumekaupoilla sunnuntai-iltana Hämeenlinnan keskustan alueella.
Poliisipartio havaitsi kahden miehen vaihtavan rahaa porttikongissa. Molempien miesten hallusta löytyi huumausainetta.
Partio kirjoitti ostajalle sakkovaatimuksen huumausaineen käyttörikoksesta ja myyjä otettiin kiinni epäiltynä huumausainerikokseen.
Noin kello 3.30 sunnuntaina aamuyöllä partio oli valvomassa järjestystä Hämeenlinnassa Raatihuoneenkadulla.
Heidän luokseen tuli ravintolan järjestyksenvalvoja, joka kertoi, että ravintolassa oli juuri tapahtunut pahoinpitely, jossa mies oli lyönyt naista nyrkillä päähän.
Asianomistajan ja todistajien kertomana selvisi, että mies oli yrittänyt lähennellä ja ahdistella tanssilattialla tuntemattomia naisia, jolloin asianomistaja oli puuttunut tilanteeseen.
Tästä kiivastuneena mies oli heittänyt juomansa asianomistajan päälle ja lyönyt sen jälkeen tätä nyrkillä päähän.
Hieman yli 20-vuotias mies otettiin kiinni pahoinpitelyyn epäiltynä.
Lauantaina kello 12.30 Hämeenlinnassa Hämeensaarentiellä sijaitsevassa kauppaliikkeessa jäi kiinni näpistyksestä noin 35-vuotias mies.
Mies oli ottanut vaatteita hyllystä noin 100 euron arvosta, repinyt niistä hälyttimet pois ja yrittänyt poistua kassalinjan ohi maksamatta tuotteita.
Vartijat ottivat näpistelijän kiinni ennen kuin hän ehtii poistua liikkeestä. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana näpistyksistä kiinni 24 kertaa.
Partio pysäytti lauantaina kello 23.30 Hämeenlinnassa Tuuloksentiellä henkilöauton.
Sen kuljettajana toiminut noin 25-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen.
Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen asian varmistamiseksi.
Poliisi sai ilmoituksen henkilöauton ulosajosta Kolmostiellä kello 4.50 lauantaina.
Autoa kuljettanut 2000-luvulla syntynyt mies kertoi poliisipartiolle väistäneen tielle juossutta eläintä, jonka seurauksen auto oli ajautunut ulos tieltä.
Kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.