Suorinta reittiä -ohjelman Hämeenlinna-jakso sai sohvikset avautumaan muistoistaan.
Hämeenlinna sai näkyvyyttä marraskuun lopussa ensin Suorinta reittiä -ohjelmassa ja heti perään Sohvaperunoissa, jossa ohjelmaa kommentoitiin.
Yllättävän moni sohviksista tuntui tietävän paikat, joissa Krisse Salminen ja Miitta Sorvali pareineen tositv-kisassa liikkuivat. Suorin reitti piti löytää Museo Militarialta Verkatehtaalle ja toisinpäin.
Paimiolaiset sohvikset Werner ja Sami tunnistivat heti lähtöpaikan. ”Oli meinaan sitten vimotten päällä paikka”, he kommentoivat Militariaa.
Myös Tampereella oltiin hyvin perillä reiteistä.
– Tonne vallihautaan on aika moni juoppo kaatunut, totesi sohvis-Katja.
Hän kertoi ajaneensa kalastusvenettä Vanajavedellä. Tampereella keittiöpäällikkönä nykyisin toimiva Katja Rämö onkin alun perin janakkalalaisia. Hänet muistetaan seudulla myös Turengin Wanhan aseman entisenä kokkina.
”Yllättävän virtsaton tunneli”, kommentoi Juuso Mäkilähde ohjelmassa Krisse Salmiselle Viipurintien sillan alittaessaan. Salminen arveli, ettei Hämeenlinnassa harrasteta virtsaamista. Sohvis-Katja tosin tunnusti käyneensä puskapissillä samoilla kulmilla.
Paikka oli tuttu myös parolalaiselle Micille, joka muisti, että kivenheiton päässä sijaitsee kiva kesäterassi, joka sitten heti vilahtaakin kuvissa. Salminen ja Mäkilähde bongaavat Mahlianpuiston terassilta janakkalalaisen Räpfaijan ja päätyvät tämän musavideolle.
Sitä kohtaa ohjelmasta ei Sohviksissa näytetty, kun Krisse Salminen hoiti itselleen kyydin Vanajaveden yli Linnanpuistoon. Vauhdikkaan vesiskootterikyydin komediennelle tarjosi Kirstulan kartanon isäntä Tuomas Honkajuuri.
Salminen käytti Honkajuuresta ohjelmassa tuttavallisesti nimitystä Tumpukka, ja oli oikein tyytyväinen menoon.