Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mitä kuuluu Iittalan syksyiselle julkkikselle? Vankikarkurilammas Bertta ei vähästä hätkähdä

Eloisa ja ketterä ahvenanmaan­lammas selvästikin ajattelee, etteivät lauman säännöt ole sitä varten.

Iittalalainen Bertta-lammas päätyi syksyllä valtakunnan julkkikseksi karattuaan laitumelta vankilalta, yritettyään paikalliseen baariin ja uituaan linnan vallihaudassa.

Mikä kumma saa normaalisti sävyisän lampaan moiselle karkumatkalle? Luonne, sanoo Bertan omistaja, Pässinpään lammastilan emäntä Mira Heinonen.

– Bertta on selvästi vähän ylimielinen tyyppi, sellainen bossleidi. Se ajattelee, että sitä ei säännöt koske, se on niiden yläpuolella, Heinonen selostaa.

Hän selittää, että normaalisti ahvenanmaanlammas viihtyy laumassa eikä lähde sooloilemaan. Kyseisenä päivänä vankilalla Bertta jäi alueelle kuitenkin kolmistaan kahden muun uuhen kanssa ja otti tilaisuuden tullen ritolat.

–  Se juoksi täysillä Tampereentielle, kiersi aitauksen ja katosi metsään.

Lammas ehti seikkailla useiden kilometrien taipaleen Ojoisten avovankilalta lähiöpubi Pikku-Eeron ovelle, omakotialueelle ja lopulta kaupungin ruutukaavalle asti. Saaristenkadun ja Lukiokadun nurkilta se ryntäsi vielä Hämeen linnalle, jonka vallihaudasta se lopulta seuraavana päivänä saatiin kiinni.

Heinosen pahin pelko oli, että Bertta hyppää ajotielle ja aiheuttaa kolarin. Se oli vaaraksi paitsi muille, myös itselleen.

– Lampaat ovat hyvin herkkiä otuksia. Jännittäessään ne saattavat kuolla tuosta vain sydänkohtaukseen.

Bertalle ei kuitenkaan onneksi käynyt niin. Se ei vähästä hätkähdä.

Voisi kuvitella, että pitkän karkumatkansa päätteeksi kotitilalle olisi saapunut uupunut ja lannistunut villaturkki. Mutta ei.

– Bertta aloitti heti tultuaan tappelun. Se puski saman tien päin toista uuhta, Heinonen ihmettelee sisupussiaan.

Hänen mukaansa keskivertolammas tunnistaa 28 lajitoveriaan. Laitumelta tullessaan lampaat suorastaan halailevat parhaita kavereitaan. Niitä, joista ne eivät pidä, ne kohtelevat tylymmin.

Berttaa vastassa taisi olla väärä yksilö.

Bertta syntyi huhtikuussa 2021 ja on nyt ehtinyt siis nuoren uuhen ikään. Sillä on edessään parhaimmillaan vielä vuosia.

– Ahvenanmaanlammas on siitä hauska laji, että se ei kasva yhtä suureksi kuin suomenlampaat. Sen liha säilyy myös pidempään rasvoittumattomana.

Heinosen tilalla oli vielä lokakuussa 170 lammasta, joista hän teurasti ja myi osan. Ensi kesän maisemointitöitä varten laumaan jäi kuitenkin vielä 130 nuorta lammasta. Ne syövät Ojoisten avovankilalla ja Visamäessä jättipalsamia ja pitävät näin puskat siisteinä haitallisesta vieraslajista.

Bertta jäi tilalle jäävien lampaiden katraaseen.

– Ehdin jo sanoa, että Bertta päätyy lautaselle, mutta eiköhän se meille jää, jos vain selviää talvesta hengissä. Onhan se tuollainen eloisa ja ketterä yksilö, jota on mukava tulla tänne tervehtimään, Heinonen päättää.