Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Miekkalinnan uutisia: Pakeneva varas heitti poliiseja jauhesammuttimella

Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän lauantai-iltana Tuuloseen.

Ilmoituksen mukaan aikaisemmin saman päivän aikana varkausrikokseen epäilty mies oli tullut palauttamaan anastamiaan tavaroita takaisin liikkeeseen ja vaikutti päihtyneeltä.

Partion saapuessa paikalle mies lähti pakoon ja ajamaan autollaan kovaa vauhtia valtatien suuntaan. Kuljettaja ei noudattanut pysähtymiskäskyjä, vaan kiihdytti jopa 170 km/t nopeuteen paikoissa, joissa oli tietyömaan liikennevaloja ja 40 km/t nopeusrajoitus.

Mies ajeli myös vastaantulevien kaistalla ja heitteli autostaan esineitä häntä seuraavan poliisiauton eteen Padasjoen suuntaan ajaessaan. Yksi näistä tavaroista oli painava jauhesammutin.

Takaa-ajo saatiin päättymään, kun pakenija ajoi toisen poliisipartion tielle levittämään piikkimattoon.

Autoa ajanut nelikymppinen mies ei suostunut puhalluskokeeseen tai huumepikatestiin, joten hänet vietiin verikokeeseen. Miehellä ei ollut ajo-oikeutta ja hänen autostaan löytyi myös pieni määrä huumausaineita.

Hänen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, törkeään rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, kahteen huumausaineen käyttörikokseen, virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen, virkamiehen vastustamiseen sekä varkauteen.

Kolmekymppisen miehen epäillään ajaneen henkilöautolla huumausaineiden vaikutuksen alaisena lauantai-iltana Hämeenlinnan Ojoisilla.

Poliisipartio pysäytti miehen kuljettaman auton tarkastusta varten. Hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen.

Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen.

Poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkastaakseen sen kuljettajan ajokunnon lauantain vastaisena yönä kello neljän jälkeen Hämeenlinnan keskustassa.

Autoa kuljettanut parikymppinen mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Hänet vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos oli 0,57 mg/l.

Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.

Nelikymppiselle naiselle kirjoitettiin sakkovaatimus huumausaineen käyttörikoksesta sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta perjantaina iltapäivällä Ahvenistolla.

Naisen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä vähäinen määrä huumausainetta sekä puukko.

Torstaina iltapäivällä Paroisilla poliisipartio tapasi toisen tehtävän yhteydessä miehen, jonka hallusta löytyi nyrkkirauta.

Miehen epäillään syyllistyneen vaarallisen esineen hallussapitoon.