Janakkalan kuvataideyhdistyksen vuosinäyttely on esillä Janakkalan kirjaston Ida-galleriassa 6.12. asti.
Janakkalan kuvataideyhdistyksen vuosinäyttely avautui Turenkiin, Janakkalan kirjastotalon Ida-galleriaan 1. marraskuuta.
Samalla julkistettiin kuvataideyhdistyksen vuoden taiteilija, joka on tänä vuonna tervakoskelainen Marja Tolvanen-Kehtola.
– Olen valinnasta otettu. On kivaa, että aktiivinen harrastaminen tulee huomatuksi.
Tolvanen-Kehtola on Janakkalan kuvataideyhdistyksen pitkäaikainen jäsen.
– Aloitin aikanaan taiteen harrastamisen Vanajaveden opiston taidekursseilla. Kun sain tietää, että myös Janakkalan kuvataideyhdistys järjestää kursseja, lähdin yhdistyksen toimintaan mukaan ja aika nopeasti ryhmäydyin samanhenkisten ihmisten kanssa.
Tolvanen-Kehtola kertoo, että yhdistyksessä on useita aktiivisia jäseniä, ja tunnustautuu myös itse kuuluvansa siihen joukkoon:
– Olen aika tuottelias. Yhteisö on sellainen, että siellä pyritään kannustamaan kaikkia.
Kesäisin Tolvanen-Kehtola työskentelee usein ulkona järven rannalla.
– Tänäkin kesänä työskentelin ulkona viitenäkymmenenä päivänä.
Tekniikkana on yleensä pastelli.
– Pastellivärit sotkevat kauheasti ja siksi se tekniikka sopii erityisen hyvin ulkotyöskentelyyn.
Talvisin syntyy enimmäkseen öljyväritöitä.
– Teosteni aiheet löytyvät usein sisäisistä mielikuvista sekä maisemista.
Janakkalan kuvataideyhdistyksen vuosinäyttelyssä on tänä vuonna yhteensä on 67 teosta 37:ltä eri taiteilijalta.
Näyttelyn on kuratoinut kuvataiteilija Kukka Pitkänen Hämeenlinnan Taiteilijaseura ry:stä.

Näyttelyssä on esillä yhdistyksen jäsenten akvarelli-, öljyväri- ja akryylitöitä, sekä grafiikkaa, puupiirroksia ja valokuvia.
Teosten teemoina nähdään muun muassa värikkäitä kukkia ja kauniita luontoaiheita.
Janakkalan kuvataideyhdistyksen vuosinäyttely on esillä Janakkalan kirjastotalon Ida-galleriassa (Koulutie 2, Turenki) 6.12. asti.