Kävimme selvittämässä, mitä moottoritien levähdysalueella tapahtuu ja miksi. Seksuaaliterapeutti: Luonto on normeista vapaa ympäristö.
Kaupunkitarinat kertovat, että moottoritien varressa Hämeenlinnassa Lähdelammen levähdysalue ja sen lähimaasto ovat aktiivisessa käytössä ihmispaineiden purkamiseen. Tämän vahvistaa keskustelu- ja seuranhakusivusto Cruisingmap, jossa viestittely alkaa jo varhain aamulla.
Ilmiö ei ole uusi. Seksuaaliterapeutti Jussi Nissinen kertoo, että metsätapaamiset juontavat juurensa aikaan, jolloin miesten välinen seksi oli vielä laitonta. Homoseksuaalisuus dekriminalisoitiin vasta 50 vuotta sitten.
– Metsäseksi ei kuitenkaan rajoitu vain homoseksuaalisuuteen. Seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta miehillä tuntuu olevan tarve pikaiseen konstailemattomaan seksiin.
Cruisingmap-sivuston keskustelupalstan perusteella metsäseksi kiinnostaa myös naisia. Kävimme katsomassa, onko levähdysalueen läheisyydessä merkkejä ilmiöstä.
Paikalla olevista viidestä henkilöautosta neljä häviää nopeasti levähdysalueelta, kun lehtitalon räikeästi mainosteipattu auto lipuu paikalle.
Nissinen arvioi, että levähdysalueiden tuomia mahdollisuuksia saattavat hyödyntää ”kaapissa” ja heterosuhteessa elävät homoseksuaalit. Sekä henkilöt, joiden kiinnostus ei ensisijaisesti kohdistu samaan sukupuoleen vaan itse seksiin.
– Asenteet homoseksuaalisuuteen eivät jakaudu Suomessa tasaisesti. Varsinkin pikkupaikkakunnilla on vaikeampaa tulla näkyväksi. Homous on vaikea asia erityisesti konservatiivisessa ajattelussa, miesvaltaisilla työpaikoilla ja uskonnollisissa yhteisöissä.
Levähdyspaikasta liikkuu urbaanilegendoja, joissa vain mielikuvitus on rajana. Kuten se, että metsän siimeksestä löytyisi jopa ”amfiteatteri”, jossa innokkaimmat katselijat pääsevät seuraamaan paikallista ”jumalaista näytelmää”.
Ahtaan henkisen ilmapiirin keskellä luonto voi olla ainoa paikka, josta jotkut ovat voineet löytää mahdollisuuden toteuttaa seksuaalisuuttaan ja oppineet nauttimaan siitä. Koetaan, että luonto on normeista vapaa ympäristö.
– Metsä edustaa tiettyä vapautta. Luulen, että monella on fantasiana päästä rakastelemaan metsään. Seksuaalisuus on meissä se eläimellisin puoli, hyvässä mielessä. Tämän lähemmäksi ei enää luontoa pääse, arvioi Nissinen.
Miesten keskeinen seksuaalisuus ja erotiikka ovat aiheita, joista ei puhuta. Ilmiö on aina ollut olemassa, mutta sitä tapahtuu yhä katveessa.
Seksuaaliterapeutti Jussi Nissinen

Metsän siimeksessä vessapaperimyttyset alkavat hiljalleen vaihtua muuhun jätteeseen, muiden muassa tyhjiin kondomipaketteihin ja kiinalaisiin kosteuspyyhepakkauksiin. Ne johdattavat risteäville poluille.
Nissisen mukaan syrjäisellä paikalla varmistettaneen, että lapset eivät liiku alueella eivätkä aikuisetkaan joutuisi todistamaan heille kiusallisia tilanteita, jotka vielä 20 vuotta sitten saattoivat johtaa jopa homoihin kohdistuvaan väkivaltaiseen vainoamiseen.
Mutkitteleva polku johtaa aidalle, johon tehty reikä on koristeltu oksin ikään kuin viestinä. Reikä johtaa Karanojan jätteidenkäsittelyaluetta pyörittävän Kiertokapulan tontille.
Näky on siivoton. Puunrunkoon onkin kiristetty ilmastointiteipillä roskapussi ja vastuullisuuteen kehottava viesti: Olemme iloisia, että pidätte metsässä hauskaa, mutta arvostaisimme, jos laittaisitte roskanne tänne. T: Kaksi siistiä homoa :) Näkyillään!
Harmi, että kehotusta ei ole otettu onkeen, vaan paikka näyttää ongelmajätteen loppusijoituspaikalta.
– Myös autoilijat käyvät levähdysalueiden luonnossa muillakin tarpeilla. Kaikkien pitäisi kunnioittaa luontoa sen verran, että ainakin roskat vietäisiin sieltä pois, Nissinen toteaa.
Amfiteatteria ei löydy, eikä ristinsielua, mutta jonkinlainen lemmenalttari kuitenkin: pari jakkaraa ja mutkalle myllätty nuhjuinen patja. Oksilla roikkuu käytettyjä ehkäisyvälineitä.
Vanhimmat maahan poljetut kondomit muistuttavat lähinnä kalpeita läpivientikumeja.
Puusto on paikalla melko harvaa, joten jos metsässä olisi juuri nyt sutinaa, niin sitä ei voisi olla huomaamatta tai kuulematta. Äänimaailma on suhteellisen kapea: moottoritien kohinaa, kenkien alla katkeilevien oksien pauketta ja jonkin eläimen satunnaisia mutta kaukaisia huutoja.
Maastoa haravoiva toimittaja ja valokuvaaja ovat kuitenkin tutkassa, kun aiemmin puskapissalla ollut mies palaa vielä seuraamaan tilannetta oksien takaa, kunnes häipyy tullessaan havaituksi.
Kaikki pääteiden varressa olevat levikkeet ovat ”käytössä” aika ajoin.
Ylikomisario Jouni Takala
Lisäksi toinen, levähdysalueella oleva iäkkäämpi mies, kertoo käyvänsä levähdysalueen metsässä sienestämässä.
– Osalle anonyymi metsäseksi on ehkä ainoa tapa toteuttaa seksuaalisuuttaan turvallisesti, tarvitsematta tulla ulos kaapista omissa ihmissuhteissaan. Monille kyse on ehkä enemmänkin siitä, että keski-ikäisten ja vanhempien miesten voi olla turhauttavaa etsiä seksiseuraa ravintoloista tai deittisovelluksista. Metsä on paljon armollisempi ympäristö, sanoo 72-vuotias seksuaaliterapeutti Nissinen.
Nissinen kertoo olleensa 20-vuotias, kun hän alkoi aktiivisemmin etsiä kontaktia toisiin homomiehiin.
– Siihen aikaan lähes ainoa tarjolla oleva vaihtoehto oli hakeutua Mäntymäen puistoon Olympiastadionin viereen, jossa homomiehet tapasivat toisiaan. Nonverbaalinen kommunikaatio puistossa oli jännittävä lähestymistapa, sellaista syvällä ihmisessä olevaa seikkailua ja vapaudentunnetta.
– 1980-luvulla katujengit kävivät Helsingissä ratsaamassa homoseksuaalien suosimia puistoja nyrkkirautojen ja pesäpallomailojen kanssa. Yhden jengin johtaja oli itse homo, joka oli sisäistänyt homofobian. Luulen, että se liittyy poikien kasvuun: Pitää todistaa olevansa mies ja hetero, sillä homous muka vähentää ihmisen arvoa. Asenteet opitaan jo kotona ja kaveripiirissä.
Nissinen kertoo olevansa todella huolissaan Venäjän sodasta Ukrainaa vastaan. Paitsi että kyse on julmasta sodasta Ukrainan kansan alistamiseksi, Venäjän presidentti Vladimir Putin on ilmoittanut, että Venäjä taistelee länsimaista rappiota vastaan.
– Homous, Pride, sukupuolenkorjausleikkaukset. Nämä ovat Putinin käsityksiä länsimaisesta rappiosta. Se on tosi pelottavaa, sillä pelokkaat asenteet seksuaalisuuden moninaisuutta kohtaan vetoavat moniin.
Nissisen mukaan tämän päivän Suomessa homouden hyväksyntä näkyy naisten asenteissa miehiä voimakkaammin.
– Miesten keskeinen seksuaalisuus ja erotiikka ovat aiheita, joista ei puhuta. Ilmiö on aina ollut olemassa, mutta sitä tapahtuu yhä katveessa. Muutos tapahtuu hitaasti.
4
viidestä autosta häviää toimituksen saapuessa.