Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hevosia voi harrastaa monella tapaa – Hauhon Hevosaktiiveihin mahtuvat mukaan niin ratsu- kuin raviharrastajatkin

Kymmenen vuotta sitten perustetun yhdistyksen juuret ulottuvat 1930-luvulle. Hevosväki hakee joukkoonsa uusia jäseniä.

Hauhon Hevosaktiivit ry:n ideana on hevosharrastamisen edistäminen Hauholla.

Yhdistys järjestää jäsenistölleen monenlaista toimintaa, kuten koulutustilaisuuksia, retkiä, näyttelyitä ja neuvontaa, sekä perinteisesti myös pikkujoulut.

– Olemme pyrkineet järjestämään jäsenistöä kiinnostavaa toimintaa vähintään neljä kertaa vuodessa, yhdistyksen puheenjohtaja Susanna Hakala sanoo.

Viimeksi viime torstaina Markku Nyman kävi luennoimassa ohjasajon perusteista yhdistyksen vuosikokouksen yhteydessä Hauhon yhtenäiskoululla.

– Tapahtumat ovat kaikille avoimia. Yleensä niissä on peritty nimellinen kannatusmaksu.

Tällä hetkellä yhdistyksessä on kolmisenkymmentä jäsentä. Jäsenistöön kuuluu harrastajia sekä ratsu- että ravipuolelta.

– Hauholla on paljon hevosharrastajia. Yhdistyksen tarkoituksena on tuoda hevosharrastajat yhteen lajista riippumatta mahdollisimman laajalla skaalalla.

Yhdistyksen tarkoituksena on tuoda hevosharrastajat yhteen lajista riippumatta mahdollisimman laajalla skaalalla.

Susanna Hakala

Ravipuolelta jäseniä voisi olla enemmänkin, Hakala vinkkaa.

Toiminta painottuu Hauholle, mutta jäsenen ei tarvitse olla hauholainen eikä myöskään hevosenomistaja.

– Asun itsekin Hämeenlinnassa ja vuokraan hevosta. Luentoja esimerkiksi livestriimataan, joten nekään eivät ole paikkaan sidottuja.

Yhdistys on perustettu vuonna 2012, mutta sen juuret juontavat 1930-luvulle ja Hauhon Hevosjalostusyhdistykseen.

– Yhdistyksellä on pitkät perinteet, joita vaalimme edelleen.

Yhdistyksellä on myös omaa välineistöä, muun muassa teltta ja grilli.

– Joihinkin tapahtumiin sekä välineistöön olemme saaneet Hämeenlinnan kaupungilta avustusta, mutta varainhankinta perustuu talkootyöhön. Yhdistyksellä on juoksevia kuluja, kuten nettisivut. Dilemma on, että miten saamme varat riittämään.

Hallituksen seitsemästä jäsenestä suurin osa on ollut mukana yhdistyksen perustamisesta asti.

– Olemme pyörittäneet toimintaa pienellä porukalla ja saaneet paljon aikaiseksi.

Hallituksen toimintakausi kestää kaksi vuotta. Osa nykyisestä hallituksesta on nyt jättäytymässä pois.

– Yhdistys tarvitsee jatkaakseen uusia toimijoita ja uusia ajatuksia.

Hakalan mukaan yhdistyksen jäsenmaksu on maltillinen ja jäsenedut hyvät.

– Moni hevosharrastaja painii yksin asioidensa kanssa. Yhdistyksessä asioita pääsee tekemään yhdessä. Käymme esimerkiksi porukalla erilaisissa hevostapahtumissa. Toivomme lisää jäseniä mukaan. Toiminta on vapaaehtoista, mutta antoisaa.

Jos kiinnostuit, yhteydenotot: info@hauhonhevosaktiivit.fi.