Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Inspiraatio voi iskeä Turengin asemalla – Hyvinvointialan yrittäjien tapahtuma tarjoaa piristystä ja terveysvinkkejä syksyyn

Päivät lyhenevät, illat pimenevät ja maailmankirjat tuntuvat olevan sekaisin.

Virtaa ja voimaa jaksamiseen voi lähteä hakemaan tulevan viikonlopun Inspiraatiolauantaista, joka järjestetään Turengin asemalla.

Tempauksen puuhanaisina ovat hääränneet Hyvinvointia-yrityksen Helena Vilen ja rentoutuskauppa.fi -verkkopalvelun Ilona Vepsäläinen.

– Tätä alueelta on puuttunut meidän alamme innostava ja kokonaisvaltainen tapahtuma, jossa käsiteltäisiin koko kehoa ja mieltä. Innostuimme Janakkala Go -messuista syyskuussa Tervakoskella, ja kasasimme tapahtuman todella nopealla aikataululla, Vilen kertoo.

Inspiraatiota todellakin tarvitaan, kun ihmisten mielialoja ovat pitkään jatkuneen koronan lisäksi painaneet energiakriisi, elinkustannusten nousu ja sota Ukrainassa.

– Erityisesti tällaisena aikana kannattaa pitää huolta omasta jaksamisesta. Samat palikat, jotka vahvistavat hyvinvointia, kasvattavat myös kykyä sietää kriisejä, Vepsäläinen muistuttaa.

Samat palikat, jotka vahvistavat hyvinvointia, kasvattavat myös kykyä sietää kriisejä.

Ilona Vepsäläinen

Molemmat naiset ovat työssään huomanneet, että asiakkaat ovat entistä stressaantuneempia.

– Esimerkiksi purentalihasvaivojen kasvu on ollut huomattavaa, ja ihmisiä vaivaa myös yleinen väsymys, Vilen toteaa.

– Hiljattain julkaistiin tutkimus, jonka mukaan suomalaisten liikkuminen on vähentynyt viidellä prosentilla. Se on huolestuttavaa, Vepsäläinen pohtii.

Vaikka juuri mieli liikuttaa kehoa, henkisestä hyvinvoinnista puhutaan yrittäjien mukaan edelleenkin aivan liian vähän.

Jos mieli ei ole tasapainossa, kehokin oireilee ja tuloksena voi olla vaikkapa migreeniä, stressiä ja vatsavaivoja.

Myös terveellisen ravinnon merkitystä pitäisi kaksikon mielestä korostaa entistä enemmän.

– Nyt kun elintarvikkeiden hinta on nousussa, minua suorastaan kauhistuttaa, että valmisruokien käyttö tulee vain lisääntymään, Vilen sanoo.

Turengin idyllisellä vanhalla asemalla halutaan ensi lauantaina saada ihmiset innostumaan liikunnasta, terveellisestä ravinnosta ja rentoutumisesta.

Tapahtuma tarjoaa ideoita, joista jokainen voi löytää työkaluja omaan rentoutumiseen ja seesteiseen hetkeen.

– Halusimme kutsua mukaan ensijaisesti yksinyrittäjiä ja pientoimijoita, jotka eivät muuten pääse kauheasti esille. Suunittelemme tästä jokavuotista tapahtumaa ja toivomme saavamme ensi kerralla mukaan nekin, jotka eivät nyt ehtineet, Vilen kertoo.

Aseman yläkerrassa on ohjelmaa ja alakerrassa tuotteitaan sekä palvelujaan esittelevät Eldalien, Fullfocus Coaching, Hakolan marjatila, Hyvinvointia-hieroja Helena Vilen, Kehon Lumo, Kirsin Suklaat, Koulutettu hieroja-urheiluhieroja Jenni Henriksson, Mariian Peili, Mia-Mari Saari, rentoutuskauppa.fi, Sireenimaja sekä Suomen Kasvisöljyt.

Inspiraatiolauantai 29.10. kello 11–14 Turengin asemalla (Asematie 6).