Miika Keskitalo on treenannut syksyn Pariisissa ja tavoittelee nyt innokkaana Vuoden kokki -titteliä.
Hämeenlinnalaisen huippukokin Miika Keskitalon valmistautuminen Vuoden kokki -kilpailuihin on sujunut hyvin. Kilpailu käydään tulevana viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa Viini ja ruoka -messujen yhteydessä.
Ravinteli Vintin keittiömestarina työskennellyt Keskitalo muutti elokuussa Ranskaan, josta hän sai syksyksi keittiöpäällikön pestin pariisilaisesta L’Adresse-ravintolasta. Siellä hän on valmistautunut myös tulevaan kilpailuun.
– Aivan hyvää kuuluu: on tarpeeksi töitä ja hässäkkää. Täällä on niin erilaiset raaka-aineet ja tekotavat, että olen saanut paljon lisää työkaluja pakkiini, Keskitalo kertoo.
Hän kertoo viihtyneensä suurkaupungissa hyvin.
– Täältä löytyy hyvää ruokaa ja hyvää viiniä ihan joka nurkalta. Ravintolakulttuuri on siis aika superia. Toki täällä arkipäivisin kulkee seitsemän miljoonaa ihmistä metrossa, joten jengiä riittää, välillä vähän liikaakin.

Keskitalon työpaikka L’Adresse-ravintola on keskittynyt 8–10 ruokalajin illallismenuihin, joiden lisäksi tarjolla on kaksi kertaa viikossa lounasta.
– Se tarkoittaa muutamaa pitkää päivää viikossa, mutta onneksi siinäkin välissä on kolmen tunnin tauko. Se on aika luksusta tällä alalla, Keskitalo kertoo.
Viime viikolla ravintolan vierailevana nuorena keittiömestarina aloitti amerikkalainen Kevin Lynch, joka vetää Keskitalon mukaan ”tosi hienoa settiä”.
Olen saanut paljon lisää työkaluja pakkiini.
Miika Keskitalo
– Hän on ollut tätä ennen norjalaisessa Maaemossa ja muissa kolmen Michelin-tähden ravintoloissa, joten aika hyvin hänellä on pakka hallussa. Teemme yhteistyötä ja minä katson meidän keittiötiimin kanssa, että kaikki menee niin kuin pitääkin, Keskitalo kertoo.
Keittiökielenä on englanti, mutta Keskitalo on opetellut työnsä ohessa myös ranskaa.
– Aika takkuilevaa se on tällaiselle ADHD:lle, mutta täytyy edetä pikku hiljaa... hän naurahtaa.
Keskitalo kertoi jo viime keväänä Hämeen Sanomille, että kiireinen ravintola-ala sopii hänen kaltaisilleen hyperaktiivisille tyypeille.
Vuoden kokki -finaali jakautuu kahdelle päivälle. Perjantaina 28. lokakuuta finalistit kokkaavat etukäteen annetun kilpailutehtävän mukaisesti pastaa ja sorsaa.
Tehtävä on Keskitalolle mieluinen, sillä hän on saanut siihen oppia suoraan pastan kotimaasta.
– Minulla on täällä italialainen kokki, jonka kanssa olemme vääntäneet yhdessä pastaa kuukauden päivät. Nyt ymmärrän jo paljon paremmin pastataikinan käyttäytymistä.
Lauantaina 29. lokakuuta finalistit kokkaavat yllätystehtäviä, jotka julkistetaan vasta perjantai-iltana.
Yllätykset eivät jännitä Keskitaloa, sillä hän kokee saaneensa Ranskasta paljon lisää varmuutta ja reseptejä hyödynnettäväksi tulevassa koitoksessa.
– Nyt minulla on hallussani niin paljon eri näkökulmia, että pystyn varmasti soveltamaan, tuli siellä sitten mitä vaan vastaan, hän toteaa.
Keskitalo lensi Suomeen sunnuntaina ja tekee Ravinteli Vintillä vielä tällä viikolla kaksi kenraaliharjoitusta ennen perjantaina alkavaa kisaa.
Entä mitä hän aikoo tehdä loppuvuodesta, kun kilpailu on ohi?
– Kaikki on vielä vähän auki. Paljon riippuu siitä, miten siinä kisassa käy.
– Jos tulee voitto, ei tulevaisuutta tarvitse kauheasti itse miettiä. Joku muu sanoo, missä minun pitää milloinkin olla. Mutta jos jään kahdeksanneksi, saatan jäädä vielä tänne Pariisiin vähän treenailemaan, Keskitalo sanoo.
Alun perin Keskitalon piti palata Suomeen vuodenvaihteessa. L’Adresse-ravintolan omistajayhtiö on kuitenkin tarjonnut hänelle töitä myös joulun jälkeiselle ajalle.
– Mutta kisataan nyt ensin ja katsotaan sitä sitten, Keskitalo sanoo.