Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Joutsenlammen kesäkioski purettiin Aulangolla – Uutta ei rakenneta tilalle

Vähällä käytöllä ja kylmänä ollut rakennus vaurioitui korjauskelvottomaksi.

Viime viikolla Kaupunkiuutisten toimitukseen tuli lukijoilta vinkkejä, että Aulangon Joutsenlammen kioski on kadonnut.

Tilanne on herättänyt kaupunkilaisissa tunteikasta tyrmistystä, mutta kioskin kohtalo oli ollut jo jonkun aikaa sinetöity.

– Rakennuksessa oli paha sisäilmaongelma. eikä se enää soveltunut minkäänlaiseen toimintaan. Kioskihan oli lämpöeristetty, mutta kuitenkin läpi vuoden kylmänä, joten kosteus oli tehnyt tehtävänsä. Kioski oli aivan korjauskelvoton, rakennuttajainsinööri Matti Aromäki Metsähallituksesta kertoo.

Vanhemmat kaupunkilaiset muistavat paikalla sijainneen jonkinlaisen kioskin 1960-luvulla. Nyt purettu rakennus oli peräisin 1980- ja 1990-lukujen taitteesta.

– Kioski on ollut tilapäisesti käytössä enää muutamina päivinä kesässä ja parina viime vuonna ei ollenkaan. Mitään kiinteää rakennusta ei paikalle enää tehdä, koska sen käyttö on niin vähäistä. Tuollainen rakennus kaikkine energia- ja hoitokuluineen ei ole enää oikein tätä päivää, Aromäki pohtii.

– Jonkinlainen konttikioski voidaan paikalle tuoda, jos yrittäjä niin haluaa.

Aulangon näkötornin remontti saatiin kesällä valmiiksi ja avajaisia juhlittiin 25. elokuuta.

Torniin on vapaa pääsy ja se on yleisölle avoinna aamukahdeksasta iltakahdeksaan lokakuun loppuun saakka.

– Näkötorni on nyt käyttäjille avoin ja turvallinen. Suunnitelmissa on vielä ikkunoiden kunnostusta, jos siihen saadaan rahoitusta, Aromäki sanoo.

– Tämän kesän aikana myös tornikahvilan jätevesijärjestelmä on laitettu ajan tasalle.