Helsinkiläisen akvarelleja on esillä Hämeenlinnan pääkirjastossa 23.10. asti.
Helsinkiläisen Sampo Mäkelän näyttely Hetkiä Hämeenlinnassa tuo pääkirjaston Galleriaan nähtäväksi illanhämyisiä akvarelleja Hämeenlinnasta, sekä Helsinki- ja kukka-aiheita. Näyttely avautui 3. lokakuuta.
– Innostus akvarelleihin alkoi noin kymmenen vuotta sitten, kun maalasin vaimolleni nimipäiväkortin ja hän totesi, että sinähän osaat tuon homman, Mäkelä kertoo tiedotteessa.
Maalaaminen vei pian mennessään.
– Asuimme tuolloin Kotkassa ja maalasin sikäläisiä aiheita, merenrantaa ja kaupunkinäkymiä. Muutettuamme takaisin Helsinkiin, olen jatkanut samoilla aihepiireillä.
Innokkaana musiikin harrastajana Mäkelä näkee näyttelyiden pitämisen eräänlaisena keikkailuna.
– On kivaa välillä pakata kamat ja lähteä eri kaupunkiin rakentamaan uutta näyttelyä. Maalaaminen on aika yksinäistä puurtamista, joten uudet paikat ja ihmiset tuovat mukavaa vaihtelua. Hyvää tässä lajissa on myös se, ettei tarvitse itse olla esiintymässä, vaan puhukoot työt puolestaan, Mäkelä pohtii.
Akvarellissa Mäkelää kiehtoo tekniikan välittömyys ja spontaanius, mutta myös sen haasteellisuus.
– Pidän myös siitä, että akvarellin ei tarvitse selittää tai julistaa mitään ollakseen hyvä. Rennosti tehty maalaus puhuu kyllä puolestaan. Akvarellimaalaus on kuin jazzin soittoa, molemmissa sudit heiluvat ja lopputulos on sitä parempi, mitä rennommin sutii, rumpuja jo teinivuosista soittanut helsinkiläinen kuvailee.
Esillä on "tunteella ja hyvällä fiiliksellä maalattuja katuaiheita".
– Toivon, että katsoja näkee töissäni samaa kauneutta, jota koetan tavoitella. Loskakelikin on viehättävä, kun sen haluaa niin nähdä. Tai niinkuin suuri idolini akvarellisti Joseph Zbukvic toteaa: ei ole olemassa huonoja aiheita, on vain huonoja maalauksia.
Mäkelän teoksia on nähtävillä myös nettisivuilla sampomakela.com.
Sampo Mäkelän akvarelleja Hämeenlinnan pääkirjaston Galleriassa (Lukiokatu 2) 23.10. asti.