Kevään ja kesän kiusankappaleet näyttäytyvät nyt aivan eri valossa.
Kevään ja kesän kiihkeä riento on luonnossa vaihtunut syksyn lempeään syleilyyn. Poissa on kiire ja kireys, sydämen on vallannut leppoisa talven odotus. Valotan asiaa parilla esimerkillä.
Kesällä ohimosuonet pullistelivat kun karjuin käpytikalle, joka sadatta kertaa oli poraamassa reikää tiaisen pönttöön. Syksyllä seuraan haltioituneena kuinka samainen tikka sovittelee käpyä tolppaan kovertamaansa reikään.
Keväällä hermo paloi totaalisesti jahdatessa yliaktiivisia oravia. Jos ne eivät olleet repimässä villoja hirsien välistä, niin ne todennäköisesti parhaillaan rouskuttivat kaikki pikkulintujen pähkinät.
Vaan nytpä ei ole herttaisempaa näkyä kuin kiviaidan päällä sieniateriaansa naposteleva pörröhäntä. Seesteistä mieltäni ei häiritse edes tietoisuus siitä, että ensi keväänä tapaan kurren jälleen hieman erilaisissa merkeissä.
Kirjoittaja tarkkailee lintuja ja luontoa, joskus pieni pilke silmäkulmassa.