Hannu Riihivaara, 76, laulaa nyt paremmin kuin koskaan. Hän on kotonaan niin Musiikkitalon kuorossa kuin Eräs-teatterin lavallakin.
Koskaan ei ole liian myöhäistä toteuttaa unelmiaan. Siitä elävä esimerkki on pankkimaailmassa vaikuttanut Hannu Riihivaara, joka löysi laulamisen ilon kunnolla vasta työuransa jälkeen.
Riihivaara peri rakkauden klassiseen musiikkiin urkuri-isältään ja äidiltään, joka oli taitava laulun ja pianonsoiton harrastaja. Oma lauluharrastus jäi työelämän jalkoihin, kunnes viisikymppisenä hän huomasi yhtäkkiä haaveilevansa jälleen laulamisesta.
Kun Riihivaara 19 vuotta sitten teki isoja elämänmuutoksia, oli aika toteuttaa myös tämä haave. Hän aloitti Helsingissä Suomen filharmonisessa kuorossa. Muutettuaan Hämeenlinnaan hän meni kamarikuoro VOKaaliin ja innostui kehittämään komeaa bassoääntään.
– Erinomaisen taitavan laulunopettajani Päivi Hirvikosken johdolla suoritin laulun C-tutkinnon Sibelius-opistossa 65-vuotiaana vuonna 2012. En olisi ikinä kuvitellut pystyväni tällaiseen, Riihivaara kertoo.
Nyt hän on ottamassa jo askelia kohti B-tutkintoa – jos vain harrastus- ja esiintymiskiireiltään ehtii.
Tämä syksy on aktiiviselle eläkeläiselle nimittäin tavallistakin kiireisempi. Siitä pitää huolen pääsy Musiikkitalon kuoroon.
Se konsertoi yhdessä esimerkiksi Radion sinfoniaorkesterin ja Helsingin kaupunginorkesterin kanssa. Harjoituksia Helsingissä on viikoittain ja konserttiviikoilla useana päivänä viikossa.
Riihivaara ei halua nostaa itseään jalustalle, mutta tosiasia on, että harva pääsee korkeatasoiseen sinfoniakuoroon 76-vuotiaana.
– Ilokseni huomasin, että onhan siellä toinenkin hämeenlinnalainen, kuten Ahti Salminen.
"Äiti ja isä kääntyisivät haudassaan..."
Riihivaara kertoo olevansa onnekas, kun hän on saanut harjoitella ja esiintyä rinta rinnan taitavien harrastajien ja ammattimuusikoiden kuten esimerkiksi pianisti Iina Harjulan ja alttoviulisti Teija Laitilan kanssa Trio Romantikoissa. Hän kiittää myös Trio 225:n Leena Aarnipuuta ja Leena-Maija Ruuskasta.
– On uskomatonta, miten minut on hyväksytty ammattilaisten joukkoon ja että saan jopa esiintymispalkkioita laulamalla. Äiti ja isä kääntyisivät haudassaan, jos tietäisivät, Riihivaara hymyilee.
Kahdeksalla eri kielellä laulava mies on esiintynyt häistä hautajaisiin ja konserteista ohjelmallisiin iltoihin. Leena Aarnipuun kanssa hän käynyt viihdyttämässä palvelutalojen asukkaita.
– On ollut hienoa nähdä, kuinka musiikki tuo puhumattomienkin vanhusten kasvoille eloa ja iloa. Siksi ihmetyttääkin musiikin liian vähäinen käyttö terapiana ikääntyneille!
Pitäähän sitä joskus vähän juhliakin.
Hannu Riihivaara
Mitä pidemmälle hän on laulajana edennyt, sitä nöyremmäksi hän on musiikin edessä tullut.
– Klassisen laulun esittäminen on vaativaa mutta antoisaa. Harjoitella pitää joka päivä, että edistyy. Samalla täytyy hyväksyä, ettei koskaan tule valmiiksi. Uuden laulun saaminen esittämiskuntoon vie todella aikaa, Riihivaara pohtii.
76 v
Riihivaara on Musiikkitalon kuoron vanhin laulajatulokas.
Puherooli edessä Eräs-teatterin lavalla
Eläkeläisten kiireet on sanonta, johon törmää usein. Ainakin Riihivaaran kohdalla se pitää todella paikkaansa.
Hän ihmettelee ihmisiä, jotka sanovat, ettei heillä ole mitään tekemistä.
Laulamisen lisäksi Riihivaara on myös harrastajanäyttelijä. Hänen ensimmäinen lavaroolinsa oli rabbi Hämeenlinnan kaupunginteatterin Viulunsoittaja katolla -näytelmässä vuosina 2009–2010.
Eräs-teatterissa hän aloitti vuonna 2020 laulurooleissa. Tänä syksynä hän on saanut ensimmäisen puheroolinsa Ryppytrikki-näytelmässä, jonka ensi-ilta Eräs-teatterissa on 29. lokakuuta.
Laulamisen ja näyttelemisen lisäksi Riihivaara kertoo olevansa ”tuurikuntoilija”, joka pitää instrumenttinsa eli äänensä kunnossa kuntojumpan, venyttelyn ja satunnaisten kävelylenkkien avulla.
Silti hän kuvailee itseään laiskaksi viime tipan ihmiseksi.
– Olen sellainen rimaa hipoen -suorittaja: harjoittelen liian vähän ja viime hetkellä. Koska pitäähän sitä myös elää ja joskus vähän juhliakin.
Nuorille hän haluaa sanoa, ettei vanhenemista kannata pelätä. On väärin ajatella, ettei eläkeläisistä ole mihinkään.
– Emme me ole vain numeroita vanhustilastoissa, vaan meissä on erittäin paljon pirteitä ihmisiä, jotka pystyvät tekemään vaikka mitä!
Hänen mielestään olisi pahinta kuolla ennen kuin on ehtinyt tavoitella unelmiaan.
– Älkää menettäkö niitä mahdollisuuksia, mitä teissä on, hän muistuttaa.
Ikääntyville hän puolestaan sanoo, ettei koskaan ole liian myöhäistä aloittaa mieluisaa harrastusta, terveystilanne huomioon ottaen.
Vanhetessaan Riihivaara on huomannut elämän olevan täynnä ihmeellisiä sattumia.
Ennen muuttoaan Hämeenlinnaan hän ei muistanut sukunsa yhteyttä tänne.
– Olen käynyt läpi sukututkimusta varten isäni vanhoja kirjeitä. Sieltä selvisi, että isäni on käynyt armeijan vuonna 1925 Hämeenlinnassa ja huolehtinut 22-vuotiaana varuskunnan musiikkitoiminnoista.
Isä soitti muun muassa armeijan jumalanpalveluksissa Hämeenlinnan kirkossa, jossa poika on viime vuosina useaan otteeseen laulanut.
Hän esittelee myös kauniilla käsialalla kirjoitettuja kirjeitä 1920-luvulta, joiden lähettäjiksi paljastuvat Hämeenlinnan naisvankilan silloiset opettajat, tädit Schulman ja Demander.
Hän asuu entisessä Matkustajakoti Vanajan talossa. Kaunis huoneisto on täynnä muistoja ja taidetta.
Riihivaaran mielipaikka löytyy nojatuolista valoisan erkkeri-ikkunan tuntumasta. Siinä hän kuuntelee usein musiikkia kaikessa rauhassa tunnelmoiden.
Vanhan levykaapin kätköistä löytyy todellinen aarre, gramofoni. Riihivaara laittaa soimaan savikiekon, jonka rahinan seasta erottuu kaunis naisen lauluääni ja pianonsoittoa. Äänet kuuluvat hänen omille vanhemmilleen. Savikiekko on vuodelta 1951.
Riihivaaran olohuonetta koristaa vuosikymmeniä nähnyt flyygeli. Se antaa hänelle perspektiiviä elämään.
– Olen pitkäikäistä sukua sekä äitini että isäni puolelta. Isäni soitti vielä omissa 90-vuotisjuhlissaan, Riihivaara sanoo.
Yksi elämänohje menee kaikkien muiden edelle.
– Ylläpidä, löydä huumoria ja pidä hauskaa vastoinkäymisistä huolimatta. Jos voin saada jonkun nauramaan vaikka itseni kustannuksella, se on aina eteenpäin.