HPK:hon kapteenina palannut Juuso Hietanen on kolmannen polven hämeenlinnalainen pääsarjakiekkoilija. Perheen merkitys on kuitenkin ollut vielä sitäkin laajempi, lävistäen lähes jokaisen vaiheen HPK:n tarinassa.
Numero 17 palasi tälle kaudelle Rinkelinmäen jäälle, lainattuna katosta, jossa se on vuosikausia roikkunut. Selässä lukee totta kai Hietanen, koska millään muulla sukunimellä ei sitä numeroa enää käytetä.
– Juuson aloittaessa oli se paita käytössä ja nyt oli 15 vuotta väliä, vuosina 1973–87 numeron jäädyttämisen arvoisesti HPK:ta edustanut Juha Hietanen, 67, sanoo.
– Ei siitä edes keskusteltu, että onko muuta vaihtoehtoa, mutta ihan hieno juttu totta kai.
Juhan pojalla Juusolla, 37, on ollut numero 17 käytössään HPK:ssa viimeistään A-junioreista saakka.
– Ulkomaillakin se oli ykkösvaihtoehto, mutta Ruotsissa se oli jonkun muun käytössä. Dynamossa se oli vapaana, hän toteaa.
Hauskalla tavalla 17 on itse asiassa varsinaisesti hyökkääjän numero, koska Juha pelasi alun perin hyökkääjänä ennen siirtymistä pakiksi.
Pelinumero on tavallaan vain pelinumero, mutta se voi symboloida monia asioita. HPK:n kunnianpuheenjohtaja Harri Lintumäelle numero merkitsee monenlaisia muistoja.
– Se aika jolloin Juha pelasi, hämeenlinnalaisittain huippupelaajana, oli juuri sitä, että ryhdyttiin ajattelemaan asioita niin, että noustaan suomalaisittain huipulle. Juha oli siinä merkittävässä roolissa, hän miettii.
– Ja sitten hän sai vaimonsa kanssa pojan, joka voitti ensin mestaruuden Kerhossa ja teki sitten suomalaisia huippusaavutuksia. Heikki oli nostamassa HPK:ta lopullisesti huipulle johtajapuolella, Lint u mäki jatkaa, viitaten myös Heikki Hietaseen, Juhan pikkuveljeen ja Juuson setään.
Isoisä Hidu Hietanen edusti Tarmoa
Hietasten hämeenlinnalainen jääkiekkotarina alkaa oikeastaan jo Juhan ja Heikin isästä Aarno “Hidu” Hietasesta (1930–1994), joka edusti Hämeenlinnan Tarmoa vuosina 1949–1959, kaupungin kiekon ensimmäisenä kulta-aikana. Hänkin oli sattumoisin puolustaja.
– Minulla ei kyllä ole muistikuvia hänen pelaamisestaan, itsekin Tarmossa lähes kaikki juniorivuotensa pelannut Juha sanoo.
Alkoi joka tapauksessa jatkumo, jonka myötä Hietasista tuli ensimmäinen suomalainen kolmen sukupolven pääsarjakiekkoilijoiden perhe.
Juha pelasi HPK:ssa myös jalkapalloa vielä aikuisiässäkin, mutta Hämeenlinna on Hämeenlinna, joten jääkiekko valikoitui ykköslajiksi. Juuso harrasti kumpaakin lajia noin 14-vuotiaaksi asti.
– Sillä kaupungilla on iso merkitys. Valmennuksessakin oltiin niin paljon edellä jääkiekossa jo silloin. Ihmiset tulevat katsomaan tätä ja täällä puhutaan jääkiekosta, Juha sanoo.
– Isän peliura on sitä kautta vaikuttanut, että minä ja Juha olemme hakeutuneet jääkiekon pariin ja eletty sitä pikkupojasta asti, Heikki sanoo.
– Elämä on vain vienyt sillä tavalla meitä kaikkia. Kieltämättä on aika paljon osunut meidän perheeseen tätä kiekkohommaa.
Lopulta ei ole juuri ollut ajanjaksoja, jolloin Hietaset eivät jollain tavoin olisi olleet vaikuttamassa hämeenlinnalaiseen jääkiekkoon.
“Hidun” Tarmo-vuosina seura haali neljä hopeamitalia ja kaksi pronssia. Juhan peliuraan osui taasen eräänlainen murros.
– Siinä pidettiin yllä, että Hämeenlinna on edelleen jääkiekkokaupunki, hän sanoo.
Jäähalli valmistui 1979 ja HPK:ssa luotiin 1980-luvulla pohjia nykyisyydelle, jossa Kerho on jo aivan itsestään selvä SM-Liigan joukkue.
Peliuransa jälkeen Juha toimi pitkän tovin valmentajana. Mukaan tarttui SM-mitaleita HPK:ssa niin junioreista kuin edustusjoukkueesta kuin myös nuorten maailmanmestaruus Suomen apuvalmentajana 1998.
Lintumäki näkee puolestaan Heikin, 63, roolin HPK:n ja halliyhtiön toimitusjohtajana tärkeäksi aikana, jolloin Kerho oli kehittymässä suurin harppauksin. Pesti alkoi 1996.
– Budjetti moninkertaistui ja toimintaa nostettiin toiselle tasolle. Kovan menestyksen vuodet alkoivat siitä, hän sanoo.
Sen jälkeenkin on Heikki toiminut seurassa hallitustehtävissä, muun muassa tähän vuoteen asti ry:n puheenjohtajana.
Sitten astui esiin vielä Juuso, joka pääsi nuorena puolustajana nauttimaan Jukka Jalosen HPK-vuosista. Hän debytoi kaudella 2003–04, oli voittamassa mestaruutta keväällä 2006 ja siirtyi sitä seuraavan kauden jälkeen ulkomaille.
– Joka vuosi pärjäsimme ja pelasimme kärkisijoista. Vaikka budjetit eivät varmaan ihan kärkipäätä olleet, niin meillä oli laadukas joukkue ja moni kehittyi. Oli hyvä valmennus ja organisaatio, Juuso kertoo.
– Ehkä sitä on oppinut arvostamaan sitä mestaruutta tässä vuosien varrella. Miten vaikea se onkaan voittaa, oli sarja mikä tahansa.
HPK:n iso kuva – asetelma ei ole radikaalisti muuttunut niistä ajoista, vaikka silloin HPK oli seurana ihan Liigan edistyksellisimmästä päästä.
– Tietynlainen haastaja on HPK ehkä aina ollut.
Pelaajina Juha ja Juuso ovat olleet hyvin samantyyppisiä. Ei esimerkiksi tietäisi, kumpaa on HPK-historiikin otsikossa kutsuttu aina varmaksi luottopelaajaksi.
– Varmaan kai Juusosta puhutaan, Juha arvailee.
Mutta vastaus on Juha itse. Sanat kuulostavat kyllä myös Juusolta.
– Hyviä kokonaisvaltalaisia pelaajia molemmissa päissä ja hyvän pelikäsityksen omaavia pelaajia. Kumpikaan ei ole pelannut itseään pihalle tilanteista. Ja joukkue ensin, sitten vasta oma esilletulo, Heikki luonnehtii heitä.
Kaupunkiuutisten perustajasukua
Vaikutuksineen ovat Hietaset olleet lopulta hyvin hämeenlinnalaisia hahmoja. Se on Lintumäen huomio.
– On tiettyä sitoutuneisuutta paikkakuntaan ja sen hyväksi toimimista laajemminkin, hän toteaa.
Hietasista Aarno oli perustamassa Hämeenlinnan Kaupunkiuutisia ja toimi sen päätoimittajana.
– Hidun pakinat olivat hyvin luettuja ja hän oli hyvin vahva kannanottaja.
Hän ehti toimia myös muun muassa kaupunginvaltuutettuna ja kaupunginhallituksen varajäsenenä.
Juha pelasi kaikki elämänsä jääkiekko-ottelut hämeenlinnalaisseurojen paidassa – ja Heikki on puolestaan toiminut kiekon ulkopuolella hämeenlinnalaisittain muun muassa Kaupunkiuutisten päätoimittajana ja Hämeenlinnan elinkeinoyhtiön toimitusjohtajana.
Heikki ylsi siitä vielä kansainväliselle jääkiekkouralle toimien tätä nykyäkin IIHF:n hallituksessa, Suomen MM-kotikisojen pääsihteerinä ja Jääkiekkoliiton vt. toimitusjohtajana. Ne pestinsä hän on kuitenkin hoitanut aina Hämeenlinnassa asuen.
Juuso kiekkoili 15 kautta Ruotsissa, KHL:ssä ja Sveitsissä ennen kuin palasi olympiakullan ja kotikisojen maailmanmestaruuden marinoimana Rinkelinmäelle . Nyt hän toimii HPK:ssa kapteenina.
Häntäkin pidetään sen verran hämeenlinnalaisena, että jonkinlaisena oletusarvona olisi se, etteivät muut seurat olisi hänen peräänsä juuri edes kyselleet.
– Silloin Ruotsin ensimmäisten kausien jälkeen taisi olla kyselyitä jostain Liiga-seuroista.
Yhden perheen pitkä jatkumo kertoo monenlaisia asioita niin HPK:sta kuin Hämeenlinnastakin.
– On ollut persoonia, jotka ovat pitäneet hämeenlinnalaista kiekkokulttuuria yllä. Ehkä enää ei ole sillä tavalla, mutta kun seuroja miettii, niin joku voimahenkilö siellä aina oli. Niin se oli Hämeenlinnassakin, Juha miettii.
– He kuvastavat sitä, että kun sanotaan että HPK on iso perhe, niin ainakin se pätee Hietasissa. Tai että jääkiekko on iso perhe, kun Hidua ei voi kerholaiseksi kutsua, Lintumäki jatkaa.
Juha ja Juuso kiekkoilivat itsensä kerholaisiksi, kun taas Heikki aloitti seurassa vasta johtotehtävissä.
HPK ei ole ainoa suomalaisseura, jonka tarinalla on ollut taipumusta henkilöityä tiettyihin ihmisiin tai perheisiin. Seurakulttuureille joskus tyypillistä vallanhimoa ja pyrkyrimäisyyttä ei Hietasiin kuitenkaan ole yhdistynyt.
Heikkikin maaniteltiin aikoinaan Lintumäen toimesta seuraan, eikä toisin päin. Kaukana ei sinä hetkenä ollut sekään, että jääkiekko ei olisi liittynyt hänen työuraansa juuri ollenkaan.
– Minulla oli sopimuspaperi nenän alla ja sen kun olisi allekirjoittanut, niin minulle olisi tullut Hämeenlinnan McDonald’sit, kun ne olivat tänne tulossa.
Hiljaista omanarvontuntoa Hietasissa kerrotaan kyllä olevan, mutta meriititkin toki antavat sille pontta.
Samalla he ovat myös jo yhdenlaisia muistoja toisenlaisesta ajasta, jolloin vahvat yhden seuran elämät olivat tyypillisempiä.
“Yrittää pärjätä mukana vaan”
HPK ei ole tällä hetkellä joukkueeltaan edes kovinkaan hämeenlinnalainen. Tuleeko tulevaisuudessa enää jäädytettyjä numeroita, voidaan jo kysyä.
– Eihän enää tule sellaista, että joku pelaisi yhdessä seurassa niin kauan, Juha sanoo.
– Ei enää samassa mittakaavassa, Juuso toteaa.
– Jos on maajoukkueen tai lähes sen tason pelaaja, niin kyllähän sitten lähdetään maailmaa kiertämään. Sen jääkiekon avulla näkee samalla maailmaa ja eri kulttuureja, Juha jatkaa.
Juuson nimi on jo jäänyt osaksi suomalaista kiekkohistoriaa ja hän on nyt vielä 37-vuotiaanakin yksi alkavan Liiga-kauden ylivoimaisesti parhaimpia puolustajia.
Mutta hänen Kerhon numeronsakaan ei olisi yksin hänen numeronaan myyttinen. Päälle tarvitaan sukunimen aatelisuus.
Ajattelevat Hietaset siitä statuksesta itse miten ajattelevatkaan.
– Ei sitäkään voi kieltää. Syystä tai toisesta notkutaan vielä enemmän tai vähemmän mukana kiekkokuvioissa. Minä olen vain taustaseuraajana tällä hetkellä, Juha sanoo.
– Ehkä sitä ei itse tule ajatelleeksi kauheasti. Yrittää pärjätä mukana vain, Juuso toteaa.