Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni: Naama punoittaa kuumuudesta, saan hervottomia huutoraivareita ja liikutun mistä tahansa – Onko tämä nyt sitä?

Kun on yli viisikymmentävuotias nainen, jokainen vaiva ja kolotus herättää kysymyksen: Onko tämä nyt sitä?

Minä kun olen luulotautinenkin, olen omasta mielestäni kärsinyt mummotaudin oireista jo kauan. Verikokeet ovat tosin näyttäneet, että ihan vielä ei tarvitse laittaa naiseuden pillejä pussiin.

Kummasti silti syksyn viimassa tunnen yhtäkkiä suurta pakkoa heittää kaikki vaatteet pois, kun on kuuma kuin Helvetissä. Tunnen kuinka punakkuus leviää kasvoihini ja ylävartalooni, kuinka kaikki taipeeni ovat nihkeinä, kuinka sydän tykittää tuhatta ja sataa ja suustani purkautuu tahatonta puuskutusta. Ei, kyseessä ei ole orgasmi!

Minä kun jotakin teen, teen sen täysillä. Näin on myös ollut jokakuukautisten naisten vaivojen suhteen. Olen vuosikymmeniä kutsunut tätä aikaa teurastuspäiviksi.

Kesällä sain kaksi kuukautta olla ilman tätä hupia ja riemuitsin jo kanssasisarieni kanssa, että nyt on se souvi lopullisesti ohitettu. Ei järkyttäviä yöheräämisiä psykosängystä, viuh viuh viuh, ei punaisia jalanjälkiä pitkin asuntoa, ei vessasyöksyjä kesken kauppareissun reidet yhteen puristettuina.

Ja pah! Kesken huolettoman Linnanmäki-reissun, vekottimesta noustessani tajusin, ettei mummotautini sittenkään ole lopullisesti alkanut. Että housut liputtavat punaista, kuin vanhassa Neuvostoliitossa ikään.

Alkaviin vaihdevuosiin kuuluu myös psyykkisiä oireita. On päiviä, kun jo aamusta minua ottaa niin paljon aivoon, että tekisi mieli heitellä tavaroita.

Tällaisina aamuina saatan varoittaa lapsiani, että tänään en jaksa kuunnella urputusta, enkä ruikutusta, että pitäkääpä turpanne tukossa.

Saan hervottomia huutoraivareita aivan pienestä. Myöhemmin pyytelen nyyhkien anteeksi.

Samaan aikaan mikä tahansa asia liikuttaa minua. Television katselusta ei tule mitään, kun aina siellä joku synnyttää. Oiiinyyh, kunpa saisin itse vielä kokea sen, byäääh, nuori aviopari menee naimisiin, enkö minä enää koskaan, vielä neljännen kerran, niisk, tai kömpelö suomalainen mies suutelee mökinakkaansa hellästi, voi miten romanttista, nieleskelyä ja sitten pingviini etsii poikastaan tuhansien joukosta, eikä löydä. Itken ääneen.

Tämä syksy on ollut kummallista aikaa. Maailman puurokattila kiehuu yli ja silti me koitamme elää, kuin ennenkin. Jokaisella on ne omat pienet tai isommat murheensa, joista pitää selvitä siitä huolimatta, että Napoleon-kompleksinen Puttersson nukkuu sormi laukaisunappulalla.

Uskomatonta, kun aikuiset ihmiset käyttäytyvät kuin kakarat hiekkalaatikolla! Voi kun joku taho osaisi panna maailman asiat kuntoon.

Muutenhan itäisessä naapurissamme ja jopa 76-vuotiaiden vanhempieni luona pannaan reippaasti. Toisessa mestassa pannaan liikekannalle, toisessa muuten vaan.

Kirjoittaja on Rengon maaseudulla asuva iskelmäsanoittaja.