Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni: Otin 10-viikkoisen koiranpennun mukaan työpaikalle ja yllätyin lopputuloksesta

Työpuhelimeni soi. Työnnän kännykän hankalasti korvan ja olkapään väliin ja yritän oikealla kädellä kirjoittaa merkintöjä muistilehtiöön. Vasen käteni on varattuna, sillä se yrittää pitää paikallaan kynäkättäni jahtaavaa koiranpentua.

Olen toimituksessa 10-viikkoisen cockerspanielin pennun kanssa, ja yritän hoitaa samanaikaisesti sekä tavalliset työni että sisäsiisteyden alkeita opettelevan, läheisriippuvaisen pennun hoivan.

Miten tässä näin pääsi käymään?

Pentukoiran hankintaa oli kyllä harkittu jo useamman vuoden ajan. Siitähän olisi iloa paitsi meille, myös 11-vuotiaalle Iineksellemme, jonka arvelimme piristyvän nuoremman lajitoverin seurasta.

Koronavuosina kenneleissä oli kuitenkin pitkät jonot, eikä aie edennyt. Kunnes eräänä syyskuisena perjantaina somen cockeriryhmään ilmestyi postaus luovutusikäisestä pennusta, joka oli jäänyt yllättäen ilman perhettä.

Voi mikä ihana, musta sydäntenmurskaaja meitä odottikaan! Heluna eli Hellu muutti meille jo viikon kuluttua.

Harmi vain , ettemme olleet ehtineet varautua pennun tuloon. Hauvalomaa oli mahdotonta järjestää keskelle kiireisintä työsyksyä.

Kun Iineskään ei heti varsinaisesti innostunut pikkuisen saapumisesta sen reviirille, oli rääpäleen päivähoito järjestettävä luovasti. Niinpä Hellu lähti mukaan töihin.

Tätä nykyä työpisteeni tunnistaa jo kaukaa pinkistä pentuaitauksesta alustoineen, huopineen ja kantokoppineen. Vielä kauemmas avokonttorissa kantaa Hellun vikinä, kun sen ”äiti” on kadonnut näkyvistä vessaan, kahviautomaatille tai tulostimelle.

Onneksi toimituksessa on töissä eläinrakasta väkeä, eikä kukaan ole pahasti allerginen koirille. Hellu ei ole suinkaan ainoa karvakuono, joka Kajamäessä vierailee.

Siitä onkin tullut parissa viikossa rohkea seikkailija, joka ei erilaisista äänistä ja ihmisistä hätkähdä. Työkaveritkin saavat halutessaan pentuterapiaa sylissä viihtyvästä silkkiturkista.

Alan ymmärtää, miksi koirakavereista sanotaan olevan apua vanhainkotien asukkaille. Kyllä siinä ahdistukset ja kireydet häviävät, kun saa silitellä tyytyväisenä tuhisevaa karvakasaa.

Tekee muuten ihan hyvää työikäisillekin.