Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Miekkalinnan uutisia: Rattijuoppo kyseli neuvoja poliisilta – Myymälävaras vei proteiinijuomia ja rahkaa

Kolmekymppinen mies ajoi henkilöautolla poliisiauton perässä varhain sunnuntaiaamuna poliisiaseman läheisyydessä.

Partion pysähtyessä henkilöauton kuljettaja tuli kysymään neuvoja kaverinsa löytämiseksi.

Mies vaikutti päihtyneeltä ja hän puhalsikin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Kuljettaja vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos oli 0,61 mg/l.

Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeään rattijuopumukseen.

Partio havaitsi moposkootterin tien sivussa sunnuntaiyönä Harvialantiellä.

Partiolle selvisi, että nuori tyttö oli ajautunut ulos tieltä kuljettamallaan skooterilla ja kaatunut.

Skootterin kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 0.63 mg/l tuloksen. Poliisipartio määräsi kuljettajan väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.

Poliisi pysäytti henkilöauton tarkastusta varten sunnuntaiyönä kello puoli neljän aikoihin Paroisilla.

Autoa kuljettanut nuori mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen.

Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen.

Lauantaina aamulla kolmekymppinen mies kuljetti pakettiautoa alkoholin vaikutuksen alaisena Pälkäneentiellä.

Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen ja tarkkuusalkometriin 0,53 mg/l.

Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.

Kolmekymppinen nainen oli anastanut proteiinipitoisia tuotteita marketista ja suklaata kioskista lauantaiaamuna Parolantiellä.

Poliisipartio havaitsi, että kaupan myyjä viittoilee heille yrittäen estellä kaupan edestä polkupyörällä lähtevää naista.

Nainen pääsi lähtemään pihasta myyjän estelyistä huolimatta, mutta poliisipartio tavoitti naisen. Hän oli pudottanut matkalla kaksi proteiinijuomapurkkia.

Kaupalla selvisi, että nainen oli laittanut vaatteidensa alle proteiinijuomia ja rahkaa noin neljän euron arvosta. Samalla ilmeni, että nainen oli käynyt anastuspuuhissa myös läheisessä kioskissa. Sieltä hän oli anastanut suklaapatukoita noin viiden euron arvosta.

Lisäksi myymälävarkaan hallusta löytyi vähäinen määrä huumausaineita ja teräase.

Naisen epäillään syyllistyneen näpistykseen, huumausaineen käyttörikokseen sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoon.

Poliisipartio havaitsi lauantaina aamuyön tunteina Kymppitiellä ylinopeutta etenevän pienkuorma-auton, jonka nopeudeksi mitattiin 86 km/t nopeusrajoituksen ollessa 60 km/t.

Partio kääntyi auton perään ja havaitsi sen etenemisen olevan erittäin epävarmaa. Kuljettajaksi osoittautui hieman yli 30-vuotias mies, joka puhalsi törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat.

Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen ja otettiin kiinni epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.